Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronaviruksen toinen aalto voi pysäyttää urheilun nopeasti – taas

Jäikö Ässien eilinen harjoitusottelu patapaitojen ainoaksi kotipeliksi ennen kuin Liiga alkaa – ja kuinka kauden ylipäänsä käy? Sitä voi taas miettiä, jos seuraa, kuinka koronavirustilanne kehittyy Suomessa. Suunta kun näyttää olevan tällä hetkellä se, että tartuntojen määrä on nousussa. "Onko tämä jo merkki viruksen toisesta aallosta?" kysyttiin Helsingin Sanomien (5.8.) uutisessa , jossa oli haastateltu THL:n pääjohtaja Markku Tervahautaa . – Ihmisten tulee palauttaa ohjeet mieleensä. Ne ovat vähän päässet lipsumaan, Tervahauta sanoi samassa haastattelussa. Samaan aikaan koronavirusrajoituksia kuitenkin lievennetään. Esimerkiksi Musan Salaman kotiotteluissa ei enää elokuussa käytetä katsomolohkoja toisin kuin heinäkuussa, ja yleisökapasiteetti nousee 2 000 katsojaan. – Tästä huolimatta yleisön odotetaan edelleen noudattavan turvavälejä omatoimisesti, ja tapahtumissa on kuitenkin yhä huolehdittava käsihygieniasta, MuSa kirjoittaa Facebookissa. Jääkiekko nostaa niin ikään päätään, ja Ässät on seuraavan kerran kaukalossa jo huomenna Rauman Pitsiturnauksessa. Seuraava kotiottelu olisi alustavan ohjelman mukaan 28. elokuuta, jolloin Poriin saapuu Lukko, mutta minkälainen on Suomen epidemiatilanne silloin? Mahdollista kun on, että rajoituksia joudutaan kiristämään taas. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sanoi keskiviikkona, että hallituksen tulisi päivittää etätyösuositusta uudelleen, koska tartuntamäärät ovat kasvaneet. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puolestaan sanoi Helsingin Sanomien (5.8.) haastattelussa, että koronaviruksen toisen aallon varalle on tulossa "useita toimia" ja että isojen tapahtumien järjestämistä voisi rajoittaa alueellisesti. Näinköhän urheilusarjatkin katkeavat taas kuin seinään? Sitä ei pysty ennustamaan kukaan, mutta jokainen voi silti kantaa oman kortensa kekoon esimerkiksi jääkiekkokatsomossa. Nyt on nimittäin syytä noudattaa kaikkia turvallisuusohjeita niin hyvin kuin mahdollista, vaikka takana onkin kesä, jonka aikana epidemia tuntui hiljalleen tukahtuvan. Ohi se ei kuitenkaan ole, ja siksi tilanteeseen tulee suhtautua vakavasti ja vastuullisesti myös urheiluottelun kaltaisessa iloisessa tapahtumassa. Kirjoittaja on Satakunnan Kansan urheilutoimittaja.