Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Ratsula sulkee ovensa toukokuun loppuun asti: ”Voimakkaamman edessä on nyt pakko nöyrtyä”

Porissa sijaitseva muotitavaratalo Ratsula laittaa ovensa kiinni maailmalla vallitsevan koronavirustilanteen takia. Myymälä oli auki vielä tiistaina, mutta keskiviikkona ostoksille ei enää päässyt. Alustavissa suunnitelmissa vaateliike on suljettuna toukokuun loppuun asti, mutta tarvittaessa päivämäärästä voidaan joustaa. Jos koronatilanne on ohi ennen toukokuun loppua, avataan Ratsulan ovet nopeammin. – Alkuperäisesti ajattelimme sulkea myymälän vasta ensi viikolla. Keskustelimme kuitenkin työntekijöiden kanssa asiasta, ja heiltä tuli sellaista viestiä, että tämä on hyvä tehdä heti. Omasta turvallisuudesta oltiin huolissaan, toimitusjohtaja Matti Ratsula sanoo. – Kun hallitus rajoitti kansalaisten liikkumista, niin siinä vaiheessa mekin päätöksen teimme. Nyt olisi kaikkien kannalta todella tärkeää saada koronavirus taittumaan mahdollisimman nopeasti, ja toivottavasti tämä auttaa siinä. Kaikki työntekijät ovat kiinnioloajan lomautettuina. He saivat tiedon lomautuksesta vasta tiistain aikana. – Koko henkilökunta on lomautettuna, mutta muutamille paikoille voidaan tehdä ainakin väliaikaisia poikkeuksia, jos tarvetta sellaisille vain on, Ratsula toteaa. Toimitusjohtajan mukaan kaikki keskustelut työntekijöiden kanssa ovat edenneet todella hyvässä yhteistyössä. Ostoksia myymälässä voi tehdä etukäteen erikseen sovituilla asioinneilla tai nettitilauksina. Päätös ei ollut helppo Yrittäjälle liikkeen sulkeminen ei ole silti koskaan helppo päätös. Pohdittavana on aina monia asioita. – Todella vaikea päätös tämä oli. Yrittäjällä on usein sellainen mentaliteetti, ettei haluaisi antaa koskaan periksi. Voimakkaamman edessä on nyt pakko nöyrtyä, Ratsula kertoo. Viime viikolla Ratsulan myynnit olivat vielä ihan hyviä. Maaliskuu oli silti Ratsulassa myynnillisesti selvästi huonompi kuin viime vuoden maaliskuu. – Viime vuodesta on jääty maaliskuussa selvästi, mutta myynti oli edelleen kohtalaisella tasolla. Tämän viikon alussa oli nähtävissä merkkejä, ettei niin välttämättä jatku. Ei kaupungilla liiku kauheasti väkeä, joka tietysti vaikuttaa asiakasmääriinkin, Ratsula paljastaa.