Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Kankaanpäässä ladulle pääsee jo isänpäivänä – Porissakin alkaa lumetus

Lauantaiaamuna pannaan Kankaanpään liikuntakeskuksessa iso vaihde silmään, ja aloitetaan tykitetyn lumen ajo latupohjalle konevoiman ja ison talkoolaisporukan voimin. – Uskon, että saamme lauantain aikana ajettua kaikki 9 000 kuutiota. Meillä on myös latukoneita valmiina, sanoo Tuomo Hakola Kankaanpäästä. Sunnuntaiaamuna pääsee hiihtämään, Hakola lupaa, vaikkei latu välttämättä ihan priimakunnossa vielä ole. – Ainakin 1–1,5 kilometriä on ihan varmasti valmiina, jos ei ihan kaikkea 2,1 kilometriä vielä saada. Kankaanpäässä päätettiin tänä talvena panostaa siihen, että latu on käytössä mahdollisimman aikaisin syyspuolella. Viime talvena kautta jatkettiin pitkälle kevääseen, mutta ihmisten hiihtoinnostus lopahti maaliskuun jälkeen. – Ajateltiin, että kauden alkupäässähän sitä intoa on. Hakolan mukaan lunta saadaan latupohjaan nyt vielä viimevuotista paksummalti. – Ei pitäisi sulaa kesken kauden, hän sanoo. Porissakin päästään hiihtämään jo marraskuussa, mikäli sää pysyy tarpeeksi kylmänä. Latujen tekemistä ei ole kuitenkaan vielä päästy aloittamaan, sillä Isonmäen lumitykin sähköliittymää on päivitetty tehokkaammaksi. Liittymätyypin vaihtaminen edellytti sähkökeskusten vaihtamista, ja uusin keskusten toimitusaika venyi odotettua pidemmäksi. – Toinen keskuksista saapuu ilmeisesti jo tänään, mutta toisen toimitus menee ensi viikon lopulle. Asennukset tehdään parissa päivässä ja sen jälkeen päästään lumettamaan, jos on pakkasta, totesi työnjohtaja Seppo Myllykoski perjantaina. – Jotta hiihtokausi päästäisiin Porissa aloittamaan mahdollisimman aikaisin, selvitämme mahdollisuutta säilyttää tykkilunta kesän yli jo ensi vuonna, sanoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti . Lähinnä kysymys on siitä, löydetäänkö tykityspaikan läheltä riittävän iso alue lumikasojen säilyttämiseen. Porin latutilannetta voi seura täältä . Varhainen talvi on mahdollistanut myös luistelun aloittamisen ulkojäillä jo marraskuun alusta. Porin tekojäärata aukeaa tänään 8. marraskuuta yleisölle. Luonnonjää saatiin ensimmäisenä auki Noormarkun kaukalossa keskiviikkona 6. marraskuuta, ja Väinölän koulun kaukalo saatiin luistelukuntoon torstaina. Porin luistelualueiden tilannetta löytyy täältä . Hiittenharjun hiihtokeskuksessa Harjavallassa lumitykit ovat puhkuneet täyttä hönkää tämän viikon. Niin sanottu temppurinne saattaa näillä näkymin olla käytössä tiistaina 12. marraskuuta, kertoo Harjavallan Jymyn puheenjohtaja Jori Aronpää . Hiihtolatu Hiittenharjulle ei vielä ole teossa.