Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Messut ja markkinat ovat keräilijä Harri Huhtalalle parhaita paikkoja kartuttaa kokoelmaa – Poliitikoista ei ole ollut paljon apua tässä digitalisaationkin uhkaamassa harrastuksessa

Keräilyharrastuksen ei tarvitse välttämättä maksaa mitään. Tämän on huomannut harjavaltalainen Harri Huhtala , jonka kokoelma on syntynyt pitkälti jalkatyön tuloksena. Kun tiedossa on messuja ja markkinoita, Huhtala lähtee metsästämään keräilykohteitaan. Niitä on usein esillä kenen tahansa poimittavaksi. Tietysti ne on tehty ennen kaikkea markkinointitarkoituksiin, mutta Huhtala himoitsee niitä eri syystä. Mikä oikein sai miehen kiinnostumaan käyntikorteista keräilykohteena? – Kato nyt, olen keräilijätyyppi, Huhtala sanoo ja osoittaa seinällään olevaa taulua, johon on kehystetty lähes pari sataa pinssiä. Mies kertoo keräilleensä vuosien saatossa monenlaista markka-ajan kolikoista postimerkkien vuosilajitelmiin. Olipa hänellä joskus kamerakokoelmakin. Käyntikorttikeräily alkoi, kun hän innostui lajittelemaan vuosien varrella laatikon pohjalle kertyneitä kortteja. Ne päätyivät kansioon – ja niitä piti saada lisää. – Messut ja markkinat, rautakaupat ja autokaupat, Huhtala luettelee paikkoja, joissa on hyvin saatavilla käyntikortteja. Hän kertoo käyttävänsä hyväkseen tilanteet, joissa käyntikortteja on tarjolla. Toisinaan hän myös pyytää kortteja. Joskus se tuottaa tulosta – joskus ei. – Joskus jatseilla päätin pyytää käyntikortteja muutamilta kansanedustajilta. Heillä oli kauhea kiire, sanoivat, ettei ole kortteja mukana. Yhden parlamentaarikon kohdalla Huhtala on onnistunut paremmin, mutta Jari Myllykosken hän tunsikin jo ennen kuin tästä tuli kansanedustaja. Löytyypä kokoelmasta myös Ben Zyskowiczin avustajan käyntikortti. Joskus Huhtalalla on tuuria. Kun hän pyytää kokoelmaansa jonkun henkilön korttia, saattaa hän saada useampien samassa firmassa työskentelevien kortit. Toisinaan hän törmää siihenkin, ettei käyntikortteja enää käytetä. Tiedot ovat vain sähköisessä muodossa. Toki mies saa apua myös kavereiltaan, jotka tuovat hänelle kortteja milloin mistäkin. Keräilijän kokoelmat ovat hyvässä järjestyksessä kansioissa. Huhtala on lajitellut kortit yrityksittäin ja toimialoittain. Näin hän pysyy kärryillä, mitä kortteja hänellä on. Yhdessä kansiossa ovat Lapin-matkoilta kerätyt kortit. Huhtala on kerännyt käyntikortteja ehkä parinkymmenen vuoden ajan. Kokoelman vanhimmat kortit ovat kuitenkin tätä vanhempia. Joissain korteissa on vielä puhelinnumeroissa vanhat suuntanumerot. Se kertoo, että kortit on painettu 1990-luvun puolivälissä – tai aikaisemmin. Sen keräilijä on huomannut, että käyntikortteja on monenlaisia. Huhtalan mielestä korteissa on turhaa viljellä ylen määrin värejä. Jos näin tehdään, selkeys yleensä kärsii – ja sehän käyntikortissa on tärkeintä, että siitä löytää vähällä vaivalla yhteystiedot. Välillä keräilijä pohtii, onko muita käyntikorttikeräilijöitä olemassa. Siitä hän sanoo etsineensä netistäkin tietoa – vähän huonolla menestyksellä. Entä käyntikorttikeräilijän oma käyntikortti, onko sellaista? Huhtala kaivaa lompakostaan esiin selkeän kortin, jossa on hänen nimensä sekä kuva purjelaivasta, hänen itsensä ottama. Kortti on muuten kunnossa, mutta osoite on vanha. Onneksi puhelinnumero ja sähköpostiosoite ovat oikein.