Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Viimeinen niitti metsien hävitykselle

Voi tätä onnea ja autuutta! Kemiin saataneen uusi sellutehdas ja Raumalle maan suurin saha. Ihmisten riemulla ei ole rajaa. Tämä tietää työtä ja toimeentuloa. Kaikki muuttuu paremmaksi. Uusia sähköautoja, kodinkoneita ja muita vempaimia voidaan taas pidäkkeettömästi hankkia, kolme etelän lomalentoa vuodessa on turvattu, ja kiinalaiset saavat laadukasta vessapaperia – elämä on ihanaa! Metsäteollisuuden julkistamaa suunnitelmaa edelsi puolisen vuotta kestänyt vakava huoli ilmastonmuutoksen etenermisestä. Esille nousi myös tietoisuus maamme metsäluonnon ennennäkemättömästä köyhtymisestä. Sipilän hallituksen toimet edustivat monessa suhteessa Suomen luonnon monimuotoisuuden tappolinjaa. Vaalien jälkeen oli lupa odottaa muutosta. Tehdasuutisen ajoitus oli nerokkaasti harkittu. Näin pelattiin demarien ylle työllistämisen pakkopaita, joka sysää kauniit ilmastotavoitteet sivuun. Vihreille jäi kaksi huonoa vaihtoehtoa: meno hallitukseen, joka kasvattaa metsänhakkuita miljoonilla kuutioilla vuodessa tai sitten jatkokausi oppositiossa. Tuleva ilmeinen pääministeri Antti Rinne lupaili monenlaista hyvää ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuten vanhalta ay-jyrältä odottaa saattoi, hän perui puheensa heti kuultuaan tehtaiden tuomista sadoista ja tuhansista työpaikoista. Se oli demarien yleisen linjan mukaista huojuntaa. Kyllä ihmisen lyhyen tähtäimen etu aina voittaa kauas tulevaisuuteen tähtäävän elämän säilyttämisen tavoitteen, päättelee kunnon demari. Tätä kirjoittaessani en vielä voi tietää, mikä lopullinen hallitusratkaisu on, mutta pahalta näyttää. Puheenjohtaja Pekka Haaviston tähänastiset lausunnot ovat olleet lammasmaisen sovittelevia. Tuntuu uskomattomalta, jos hän löytää perustellun takaportin, jonka kautta vihreät lähtevät mukaan hallitukseen edistämään miljoonien kuutioiden lisähakkuita. Taitaa se ulkoministerin salkku olla niin houkutteleva, että metsät joutavat sellukattilaan. Onko Haavisto sotkeutunut pelkkään ilmastoon niin perusteellisesti, että muu ympärillä näkyvä todellisuus on hämärtynyt. Lukemattomille eliölajeille jo nykyisen laajuinen metsien talouskäyttö on kestämätöntä. Ei pidä unohtaa, että metsäluonnossamme vallitsee oikea hätätila. Ainoa järkevä tulevaisuuden tavoite olisi tietenkin hakkuumäärien jyrkkä vähentäminen. Tuomo Hurme Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.