Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Ulvilan "päälahtari" sai kiittää browninkiaan hengestään – selvisi murhayrityksistä naarmuitta

Yhdysvaltalainen John Moses Browning suunnitteli aivan 1800-luvun viimeisinä vuosina pistoolin, josta tuli pian kysytty ase eri puolilla maailmaa. Belgiassa valmistettuja "browninkeja" tuotiin vuosien varrella myös Suomeen suuria määriä. Browninkia käytti muuan Eugen Schauman ampuessaan Venäjän kenraalikuvernööri Bobrikoffin Helsingissä Senaatin portaikossa vuonna 1904. Tällaisen aseen omisti myös Ulvilan Kaasmarkussa elänyt Kaarlo Vilho Huhtala (1874–1941). Kun maanlaajuisen yleislakon aallot vuonna 1917 ehtivät Kaasmarkkuun, etsivät paikalliset punakaartilaiset vastustajiensa aseita. Tässä tarkoituksessa punakaartilaiset vierailivat myös K. V. Huhtalan asunnolla ja vaativat aseen luovuttamista. "Päälahtariksi" tituleerattu K. V. Huhtala ei kuitenkaan browningistaan halunnut luopua. Siksi hänet pidätettiin ja vietiin kuulusteluihin Kaasmarkun työväentalolle. Sielläkään Huhtala ei suostunut kertomaan pistoolinsa sijaintipaikkaa uhkailuista huolimatta. Punakaartilaisten ei auttanut muu kuin päästää Huhtala takaisin kotiinsa. Eipä arvannut K. V. Huhtala, että tämä Belgiassa valmistettu taskuase olisi vielä pelastava hänen henkensä. Monen ammatin mies Kaasmarkun elämään vahvan leimansa luonutta K. V. Huhtalaa ei voi tituleerata yhdellä ammattinimikkeellä. Hän oli ainakin kauppias, rakennusmestari, rakennusneuvoja, maanviljelijä, kansanedustaja. Vapaa-aikanaan hän toimi kunnallispoliitikkona, VPK:n päällikkönä, seurakunta-aktivistina. Hän organisoi satakuntalaisia talonpoikaismarssiin ja hetken aikaa hän viihtyi myös äärioikeistolaisessa Lapuanliikkeessä. Ankaran uskonnollisen ja oikeistolaisen miehen kuvaa pehmentää hieman se, että hän ehti jossain välissä kirjoittaa runoja. Jopa lääkärinä ja apteekkarina Huhtala tuli tunnetuksi - tosin ilman asiaankuuluvaa koulutusta tai lupaa. Kun kaasmarkkulaisilla oli sairauksia, mentiin usein kysymään neuvoa "Kooveeltä", kuten häntä puhuteltiin. Ja Huhtala neuvoi. Olipa hänellä kauppansa takahuoneessa lääkkeiden varastokin, josta hän oman harkintansa mukaan jakeli rohtoja vaivojaan valittaneille. Maksua hän ei lääkejakeluistaan yleensä ottanut. – K. V. Huhtalan aktiivisuus oli jopa hämmentävää. Hän oli niin monessa mukana, että Suur-Ulvilan historia -teoksessa häntä on erehdytty pitämään kahtena eri henkilönä. Ehkä on ajateltu, että ei yksi ihminen ole voinut ehtiä noin moneksi. Niinpä teoksen henkilöluettelossa hän esiintyy kahtena, tietää filosofian lisensiaatti Tuomas Salminen , joka kirjoittaa parhaillaan väitöskirjaa Huhtalan elämäntyöstä. Huhtala pysyi lähes koko elämänsä kaasmarkkulaisena ja ulvilalaisena "kansalaisaktiivina", kuten nykyään sanottaisiin. Tosin pari vuotta hän käväisi lakeja säätämässä eduskunnassa. – Siellä Huhtala ei oikein koskaan tuntenut oloaan kotoiseksi. Ulvilassa ja Kaasmarkussa hän oli arvostusta nauttiva henkilö, jonka sanomisia kuunneltiin. Eduskunnassa hän oli vain yksi "takametsien miehistä", jolle saatettiin vähän hymähdellä ja jota joskus pilkattiinkin. Huhtalan eduskuntakausi jäi lopulta lyhyeksi, vain parin vuoden mittaiseksi (1930–32). Se osui hetkeen, jolloin Huhtalan maatilalla oli pahoja talousvaikeuksia. Lopulta tila ja kaikki mitä Huhtala omisti, menivät konkurssissa. Tästä eduskunnan irvileuat saivat oivallisen aiheen ikävälle piikilleen. Kun Huhtala oli eduskunnan pöntöstä valitellut, että monet edustajat eivät tunne maanviljelijöiden ahdinkoa kansainvälisen talouspulan painaessa päälle, kaikui salissa välihuuto: "Kyllä tunnetaan, mutta ei tietysti niin hyvin kuin mitä edustaja Huhtala sen tuntee". Niitti osui ja upposi. Kirjeet jäivät lähettämättä K. V. Huhtalan poliittinen toiminta alkoi jo kauan ennen vuoden 1918 kansalaissotaa. Hän kuului ns. vanhasuomalaisiin, jotka kannattivat hyvien suhteiden ylläpitämistä keisarilliseen Venäjään. Huhtala kunnioitti keisaria ja otti jopa venäläisen kotiopettajan pojalleen. – Huhtala ei ollut oikein innostunut edes Suomen itsenäisyydestä niin kauan kuin Pietarissa valtaa piti keisari. Mutta kun valtaan nousivat Leninin johtamat bolshevikit, muuttui hänen asenteensa täysin. Hän ei voinut sietää bolshevikkeja eikä heidän suomalaisia vastineitaan, kapinoivia "punikkeja", kertoo väitöskirjatutkija Salminen. Sisällissodan sytyttyä Huhtala lähti valkoisten joukkoihin Pohjois-Satakuntaan. Kun valkoiset marssivat keväällä Poriin ja Ulvilaan, oli Huhtala heidän voittoisissa joukoissaan. Olisi voinut kuvitella, että Huhtala olisi kannattanut ankaria rangaistuksia kapinaan ryhtyneille punakaartilaisille. Arkistot kertovat kuitenkin vallan muuta. – Olen saanut tutustua K. V. Huhtalan arkistoon ja olen löytänyt sieltä useita hänen käsin kirjoittamiaan kirjeitä. Niissä hän pyytää vapauttamaan ahkeran ja kunnollisen työmiehen maineessa olevia punakaartilaisia. Tällaisia kirjeitä on kymmenkunta ja ne ovat vuorenvarmasti Huhtalan itsensä kirjoittamia. Kirjeet oli osoitettu Hämeenlinnaan, jossa Kaasmarkun punakaartilaisia pidettiin vangittuina. Jostain syystä kirjeitä ei ole varustettu postimerkillä eikä niissä ole postileimaa. Ne on siis jätetty lähettämättä. – Ei tiedetä varmaksi, miksi kirjeitä ei koskaan lähetetty. Mutta minulla on olettamus. Arvelen, että Huhtalalle oli vakuutettu, että oikeus tutkii kunkin punavangin tapauksen lain mukaan ja puolueettomasti, joten tällaiset kirjeet voidaan katsoa oikeuden painostamiseksi. Kun Huhtala oli koko ikänsä ankara laillisuusmies, tämä on voinut vaikuttaa siihen, että hän ei kirjeitä sittenkään postittanut. Kaksi murhayritystä Sisällissodan jälkeen Ulvilan "päälahtari" oli tietysti kovasti huonossa huudossa hävinneiden puolella. Tieto "kunnollisten punaisten" vapautusta pyytävistä, joskin lähettämättä jääneistä kirjeistä ei liene saavuttanut työväenliikkeen piirejä, joten Huhtala pysyi vihattuna miehenä. Kerran kansalaissodan jälkeen Huhtala ajeli hevoskärryillään kun hän oli päästä hengestään. Hänen kimppuunsa hyökkäsi naamioitunut pyssymies ja pahaksi onnekseen Huhtala oli jättänyt taskuaseensa - sen "browningin", jota punakaarti ei ollut saanut häneltä takavarikoiduksi - kotiinsa. Kuin ihmeen kaupalla Huhtala selvisi väijytyksestä ilman naarmuakaan, koska ammutut laukaukset eivät osuneet. Sen verran tapaus häntä säikäytti, että hän rupesi näkemään murhayrityksistä painajaisia. Ja nyt rupesi browninki kulkemaan miehen mukana. Eipä aikaakaan kun Huhtalan kimppuun hyökättiin toisen kerran. Tällä kertaa pistooli riitti säikäyttämään hyökkääjät karkuun. – Tällaiset tapaukset radikalisoivat Huhtalaa niin paljon, että hän ryhtyi toimimaan äärioikeistolaisessa Lapuan liikkeessä. Hänen mielestään valkoisen Suomen perintö oli tuhottu kun kommunistit saivat toimia vapaasti, Salminen kertoo. Huhtala itse ei ollut unohtanut valkoisen Suomen perintöä vaan hän oli innokkaasti perustamassa Vapaussodan rintamamiesten liittoa. Se kuului niihin "fascistisiin järjestöihin", jotka piti jatkosodan jälkeen lakkauttaa. Maatilan konkurssi 1930-luvun alussa oli kova isku ja se hiljensi aikanaan niin tarmokkaan miehen vauhtia. Samoihin aikoihin hän jäi leskeksi. Loppuvuotensa K. V. Huhtala vietti hiljaiseloa Kaasmarkussa. Mutta mihin joutui miehen hengen pelastanut taskuase? Ehkä Huhtala vanhoilla päivillään puhdisteli ja kiillotteli browninkiaan ja muisteli, miten kannatti olla suostumatta kun sitä vuonna 1917 Kaasmarkun työväentalolla häneltä pois vaadittiin. Artikkelia muokattu 1.10. Korjattu kuvatekstiin Ulvilan VPK Kaasmarkun VPK:ksi. Jopa lääkärinä ja apteekkarina Huhtala tuli tunnetuksi - tosin ilman asiaankuuluvaa koulutusta tai lupaa. Kuin ihmeen kaupalla Huhtala selvisi väijytyksestä ilman naarmuakaan, koska ammutut laukaukset eivät osuneet.