Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Syyskuu oli keskimäärin 1–2 astetta tavanomaista lämpimämpi – Kokemäellä lämpöennätys, Merikarvialla suurin sademäärä

Syyskuu oli keskilämpötilaltaan koko maassa tavanomaista lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitoksen tuore säätilasto. Keskilämpötila vaihteli etelä- ja lounaisrannikon noin 14 asteesta Käsivarren Lapin reiluun kuuteen asteeseen. Poikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli yleisesti noin 1–2 astetta. Suurin poikkeama oli maan länsiosassa, missä syyskuu oli harvinaisen lämmin, eli vastaava toistuu harvemmin kuin kerran 10 vuodessa. Kyseessä oli jo kahdestoista peräkkäinen tavanomaista lämpimämpi syyskuu. Korkein lämpötila 23,5 astetta Kuukauden ylin lämpötila, 23,5 astetta, mitattiin Kokemäellä Tulkkilan havaintoasemalla 27. syyskuuta. Samana päivänä mitattiin myös kuukauden alin lämpötila, -7,1 astetta, Kittilän Lompolonvuoman havaintoasemalla. Myös sateita poikkeuksellisen paljon Sademäärät vaihtelivat suuresti alueellisesti. Maan keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sademäärät olivat harvinaisen suuria, paikoin jopa poikkeuksellisen suuria. Muualla maassa oltiin suurelta osin tavanomaista pienemmissä sademäärissä. Eniten syyskuussa satoi Merikarvian Tuorilan havaintoasemalla, missä kuukauden kokonaissademäärä oli 144,1 millimetriä. Suurin vuorokausisademäärä, 65,6 millimetriä, mitattiin kuun 16. päivänä Kajaanin Petäisenniskan havaintoasemalla.