Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Teatteriarvio: Yksityiselämä jää pintapyyhkäisyksi Mannerheim-näytelmässä

Carl Gustaf Emil Mannerheim on ihminen, josta on kerrottu enemmän kuin kenestäkään muusta suomalaisesta. Silti hän on myös suuri arvoitus. On aina kiinnostavaa seurata, millainen henkilö kulloinkin paljastuu myytin takaa, kuoriutuu ikonin alta. Mannerheim ja saksalainen suudelma -näytelmässä nimihahmo on toimijan tasolla ennen kaikkea etevä diplomaatti ja loistava strategi, joka näkee askeleen tai kaksi pidemmälle kuin muut. Näytelmä keskittyy itsenäisen Suomen kahteen tukalimpaan historianvaiheeseen, joissa pienen maan olemassaolo on vaakalaudalla suurvaltojen puristuksissa. Se korostaa, kuinka sekä vuonna 1918 että vuonna 1944 Mannerheimin järkähtämätön näkemys ja tahto toimia Suomen puolesta takaavat maan riippumattomuuden, kun liitto Saksan kanssa on suistaa Suomen joko Saksan etupiiriksi tai itänaapurin kitaan. Kritiikitön Mannerheim-kuva voisi olla pelkkää ikonin kiillottamista, mutta sankari näyttäytyy myös ihmisenä ennen kaikkea Janne Turkin tarkan roolityön voimalla. Ryhdikäs hahmo tuntee arvonsa, mutta on myös yllättävän maanläheinen ja taipuu jopa kuivaan huumoriin. Mannerheim ja saksalainen suudelma tarjoaa autenttista ja sisäistettyä historiankuvaa edeten sujuvana ja tasalaatuisena keskusteludraamana, jota aito arkistofilmimateriaali sävyttää. Loppupuolella näytelmän tyyliin tulee tyystin toisenlainen kerros, kun ikääntyvän Mannerheimin aistimaailmaan sekoittuu harhaisia jaksoja. Samalla päähenkilöstä avautuu uusia piirteitä – vanhenemisensa kustannuksella pilaileva Mannerheim muuttuu silmänräpäyksessä alaisilleen raivoavaksi hermokimpuksi. Todellisuudessa perfektionisti ärjyy omalle itselleen, kun Stalin ei käyttäytynytkään hänen olettamallaan tavalla. Näytelmä tarjoaa kurkistusreiän myös Mannerheimin yksityiselämään, mutta pyyhkäisee tätä niin kevyesti, että ihmissuhdekuviot tuntuvat tarinan päälle liimatuilta. Teksti tarjoaa Mirva Tolppaselle rouva Mannerheimina sekä Heidi Rantakeisulle Kitty Linderinä loppujen lopuksi liian vähän näyteltävää, vaikka jälkimmäinen saakin Mannerheimin kyynelkanavat auki. Näyttelijäntyö on tasaisen varmaa useiden esiintyjien ottaessa monta pientä roolia harteilleen. Esimerkiksi Marko Honkanen hyppää senaatin puheenjohtaja Paasikiven, presidentti Hooverin ja kenraalisotamarsalkka Keitelin saappaisiin. Visuaalisesti näytelmässä on vaikuttavia osuuksia, mutta paikoitellen filmimateriaali ja näytellyt kohtaukset niveltyvät yhteen hieman kömpelösti. Näytelmä pitää suurimman osan pitkästä kestostaan otteessaan. Melko onnistuneeksi sitä voi luonnehtia, mutta moitteettomaksi ei missään tapauksessa. Aivan lopussa se sortuu kliseeseen, kun sankarihautoja projisoidaan taustakankaalle Finlandia-hymnin soidessa kauniina yksinlauluna. Suomalaista kansallisylpeyttä voisi juhlistaa tuoreemmillakin keinoilla, mikäli tätä ylipäätään pitää alleviivata. Näytelmä kertoi edellä jo kaiken olennaisen. Mannerheim ja saksalainen suudelma. Teksti Juha Vakkuri. Sovitus ja ohjaus Christian Lindroos. Pääroolissa Janne Turkki. Ensi-ilta 25. tammikuuta Porin teatterin päänäyttämöllä.