Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porilainen yksinhuoltaja Teresa Kommerkoski on jonottanut tukiperhettä jo neljä vuotta: ”Auttaisi valtavasti, jos joka kuukausi tietäisi, että se oma aika tulee vielä” – Tukiperheistä on huutava pula koko Suomessa

Noin kuukausi sitten porilainen Teresa Kommerkoski sai iloisia uutisia. Sosiaalityöntekijä lähestyi kauan odotetun helpotuksen kanssa: Kommerkosken lapsille, 10-vuotiaalle Carlalle ja 5-vuotiaalle Auralle , oli viimein löytynyt tukiperhe, joka voisi auttaa äitiä jaksamaan kiireisen arjen keskellä. Tukisuhde ei kuitenkaan toteutunut, koska tukiperhe peruutti aikeensa ennen kuin se ehti alkaa. Jo neljä vuotta jatkuneen jonotuksen aikana tämä on Kommerkoskelle toistaiseksi lähin liippaus apua kohti. Muita tarjouksia ei vuosien aikana ole kuulunut. Kommerkoski on paitsi vaihtelevassa vuorotyössä, myös yksinhuoltaja pienille tyttärilleen. Vuosien jälkeen hän on jo alkanut harkita luovuttavansa kokonaan tukiperheasiassa. Luotto järjestelmään on ainakin kokenut kolauksen. – Vanhempi lapsikin alkaa olla jo sen ikäinen, ettei välttämättä enää halua mennä vieraiden ihmisten luo viettämään aikaa, hän pohtii. Kommerkoski ei ole yksin ongelman kanssa, sillä pula tukiperheistä on vaivannut kautta maan jo useita vuosia. Viime vuonna Satakunnan Kansa kertoi, että valtakunnallisesti tarvittaisiin jopa tuhansia uusia tukiperheitä. Käytännössä lapsi voi saada kunnalta tukiperheen kahdella tapaa. Yleisimmin se tapahtuu lastensuojelun asiakkaana, jolloin tukiperheen tarpeesta päättää viime kädessä lapsen oma sosiaalityöntekijä yhdessä vanhempien kanssa. Vaihtoehtoisesti tukiperheen voi saada sosiaalihuoltolain perusteella, jonka mukaan myös lastensuojelupalveluiden ulkopuolella olevat, kuten Kommerkoski lapsineen, voivat sellaista hakea. Lisäksi esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää itse matalan kynnyksen tukiperheitä ja -henkilöitä, jollaisen saamiseksi ei vaadita virkamiehen arviota tuen tarpeesta. Porin kaupungilla sosiaaliohjaajana työskentelevä Terttu Nuolivaara havaitsi pienen piikin tukiperheeksi hakevien määrässä Satakunnassa kesän ja syksyn taitteessa. Niiden määrä liikkuu maakunnassa tällä hetkellä 70–100 välillä. Se ei kuitenkaan riitä. Lastensuojelun asiakkaana tai sosiaalihuoltolain perusteella tukiperheeseen jonottaa Nuolivaaran arvion mukaan nytkin 40–50 satakuntalaista lasta. Parin kuukauden takainen piikki ja kuluneen vuoden aikana oman tukiperheen saaneet 50 lasta toki ilahduttavat, mutta moni jää silti ilman. Vapaaehtoispula vaivaa myös järjestöjen matalan kynnyksen tukitoiminnassa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Teresa Kommerkoskelle tukiperheen hakemista ehdotettiin, kun hän kävi neuvolassa Aura-tyttärensä kanssa. Hän kuuli silloin asiasta ensi kertaa. Vaihtoehto kiinnosti, sillä vapaa-aikaa ei ollut nimeksikään ja arki painoi pahasti. Parhaassa tapauksessa lapset voisivat lisäksi saada tukiperheessä säännöllisen kosketuksen toisenlaiseen elinympäristöön, kuten maaseutuun, hän ajatteli. Jo Auraa odottaessaan hän oli yrittänyt pyytää kunnalta apua vaikeaan elämäntilanteeseen murrettuaan jalkansa. Liikkuminen oli lähes mahdotonta, toinen raskaus oli jo pitkällä ja taaperoikäinen esikoinen vaati jatkuvaa huomiota ainoalta vanhemmalta. Silti Kommerkoskelle tarjottiin vain ”ei-oota”. – Jos minulla ei olisi ollut ystäviä tässä kaupungissa, niin siitä ajasta ei olisi tullut yhtään mitään. Kauppaan ei päässyt ja lapselle ei pystynyt järjestämään mitään ohjelmaa itse. Auran syntymän jälkeen elämä jatkui tukiperhejonossa. Kun Kommerkoski oli kärvistellyt kaksi vuotta omillaan kahden lapsen kanssa, neuvolassa tiedusteltiin, joko asia oli edennyt. Kun vastaus oli kieltävä, hoitaja tarttui itse puhelimeen. Tukiperhettä ei vieläkään herunut, mutta Kommerkoskelle myönnettiin palveluseteleitä lapsenvahtia varten. Tämäkin vaihtoehto tuli hänelle yllätyksenä. –Setelit ovat toimineet hyvin, mutta lapsenvahtikin on paikalla vain muutaman tunnin kerrallaan. Vaikka rakastankin lapsiani yli kaiken, niin auttaisi valtavasti, jos joka kuukausi tietäisi että se oma aika tulee vielä, hän naurahtaa. Olisi mukavaa, jos esimerkiksi joskus saisi vain maata sohvalla itsekseen. Tukiperhepulan taustalla on useita syitä. Ilmeisin on se, ettei uusia vapaaehtoisia saada tarpeeksi. Toteutuneet tukisuhteet pyritään lisäksi pitämään mahdollisimman pitkinä, jolloin olemassa olevat vapaaehtoiset ovat varattuja jopa vuosia. – Ideaali olisi jopa kolme vuotta kestävä suhde, mikäli se on tarpeen, Terttu Nuolivaara sanoo. Ihmisten yhdistäminen on eräänlaista palapeliä sekin, sillä lasta ei lähetetä tuosta vain ensimmäisen vapaan tukiperheen hoteisiin. Perheellä saattaa olla omia toiveita vaikkapa lapsen iästä, eikä esimerkiksi allergista lasta voida laittaa kissatalouteen, vaikka kemiat muutoin kohtaisivat. Merkittävin prioriteetti on Nuolivaaran mukaan kuitenkin tarve. Lastensuojelunkin kautta tulevien tukiperhehakemusten kohdalla on päätettävä, kuka on kaikista kipeimmin apua vailla. On vaikeaa laittaa ihmisten yksilöllisiä tilanteita tärkeysjärjestykseen. Kun Teresa Kommerkoski laittoi hakemuksensa vetämään neljä vuotta sitten, hän ajatteli että prosessissa voisi mennä puolesta vuodesta vuoteen. Hän on toisinaan pohtinut, että heidän perheensä asiat saattavat olla ”liian hyvin”, jotta tukiperhettä liikenisi. Ainoa varsinainen ongelma on se, ettei Kommerkoskella ole koskaan vapaa-aikaa – ja se väsyttää. – Ei tässä paljon mitään harrasteta. Jos jossain haluaa käydä muutamaa tuntia pidempään, niin suunnitelmat täytyy tehdä todella hyvissä ajoin. Nyt kun toinen lapsi on jo vähän isompi, niin kaupassa sentään pystyy käymään helpommin. Mutta on minulla silloinkin lähes aina puhelin korvassa ja yhteys heihin. – Olisi mukavaa, jos esimerkiksi joskus saisi vain maata sohvalla itsekseen, hän toteaa kysyttäessä, mitä omalla ajalla voisi puuhata. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Tukiperheeksi ryhtymisen vaatimuksilla pulaa on hankalampi selittää. Haussa on Terttu Nuolivaaran mukaan ”ihan tavallisia perheitä”, jotka vähintään kerran kuukaudessa ottaisivat lapsen mukaan viikonlopun kotileffailtaan tai omien lastensa kaveriksi. – Ei tarvitse olla ihmeidentekijä tai sirkus, joka järjestää ohjelmaa. Täytyy vain olla valmis ottamaan lapsi niin kotiinsa kuin sydämeensä, hän tiivistää. Järjestelmä vaatisi kuitenkin vapaaehtoisten lisäksi muutakin korjausta, Kommerkoski tuumaa. Hänkin tietää, että viranomaiset ovat täystyöllistettyjä, mutta tällaisenaan toiminta ei palvele kaikkia tuen tarvitsijoita. – Minulla nyt on tavallaan asiat ihan hyvin, mutta samassa tilanteessa oleva, jolla ei ole pienintäkään tukiverkkoa, on todella pahassa paikassa. Vapaaehtoisen tukiperheen tarkoitus on auttaa lasta ja tämän perhettä vaikeassa elämäntilanteessa. Tavoitteena on edistää tukea tarvitsevan perheen jaksamista. Tukiperheen ei ole pakko olla ydinperhe. Sellaiseksi voi ryhtyä myös lapseton, yksinhuoltaja tai yksinasuva aikuinen, jonka elämäntilanne on vakaa. Pääsääntöisesti lapsi viettää tukiperheen kanssa aikaa kerran kuussa ja mahdollisesti pidemmillä lomilla. Tukiperheelle maksetaan pientä kulukorvausta ja hoitopalkkiota. Tukiperheiden odotetaan puuhaavan lasten kanssa tavallisia, arkisia asioita. Tekemisen ei tarvitse olla kallista, vaan tärkeintä on yhdessäolo lapsen kanssa. Tukiperhettä sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus. Näin haet Tukiperheeksi voi hakea ottamalla yhteyttä Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikköön tai oman alueensa Pelastakaa Lapset ry:hyn ja Mannerheimin lastensuojeluliittoon. Perheet valitaan haastattelun perusteella. Valmennusta saa tukiperhekoulutuksessa. Porissa koulutuskokonaisuus järjestetään loppuvuonna maanantaisin 28.10.–2.12.2019 välisenä aikana, lukuun ottamatta maanantaita 18.11., osoitteessa Antinkatu 16 B (4. kerros). Ilmoittautumisohjeet koulutukseen löydät Porin kaupungin verkkosivuilta . Koulutukseen osallistuminen ei sido mihinkään.