Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Mies autoili lähes kolmen promillen humalassa Harjavallassa ilman jarruja – poliisi pysäytti myös useita muita juopuneita autoilijoita

Rattijuopumukset työllistivät poliisia viime viikon lopulla. Torstaina 6. kesäkuuta kello 15 aikaan iltapäivällä Poliisi pysäytti Huittisissa henkilöauton. Autoa kuljetti vuonna 1980 syntynyt nainen, jonka B-luokan ajo-oikeus oli rauennut. Alkometrin tulos oli nolla promillea, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Seuraavana päivänä eli perjantaina 7. kesäkuuta noin kello 16 vuonna 1979 syntynyt mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen ja ajoneuvorikkomukseen Teollisuuskadulla Harjavallassa. Kuljettaja puhalsi 2,95 promillea kello 16.08. Lisäksi poliisi huomasi, ettei miehen autossa ollut toimivia jarruja. Autosta poistettiin rekisterikilvet. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Myöhemmin perjantaina Säkylässä vuonna 1980 syntyneen kiukaislaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Pyhäjärventiellä Säkylässä. Puhalluskokeen tulos oli 1,12 milligrammaa litrassa klo 23.07 aikaan. Lukema vastaa noin 2,5:tä promillea. Juopunut meno jatkui lauantaina aamupäivällä Harjavallassa, kun vuonna 1995 syntyneen porilaismiehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Eurantiellä Harjavallassa. Miehen puhalluskokeen tulos oli 0,57 milligrammaa litrassa, eli noin 1,3 promillea.