Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Glitteriä ja lettipäitä: yhdeksäsluokkalaiset tytöt keksivät kivan bisnesidean

Bisnesidean kehittelyssä on hyvä hyödyntää omia vahvuuksia. Porin lyseon yrittäjäluokkaa käyvät yhdeksäsluokkalaiset Alma Häyhtiö , Amanda Niini ja Vilma Vilkuna tykkäävät kaikki lapsista ja ovat taitavia lettikampausten tekijöitä. Siksi he perustivat yhdeksännen luokan alussa oman pienen yrityksen, Synttärisalonki AVA NY:n. Yrityksen nimi AVA tulee tyttöjen nimien etukirjaimista. NY viittaa sanoihin Nuori Yrittäjä, joka puolestaan liittyy Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan, jossa tytöt ovat mukana yrittäjäluokkansa kautta. Synttärisalonki AVA NY perustettiin viime vuoden elokuussa, ja nyt tytöt ovat tehneet jo monta työkeikkaa sen jälkeen. – Pääasiassa olemme käyneet lasten syntymäpäiväjuhlissa tekemässä synttärisankarille ja -vieraille kampauksia ja kasvojen glitteröintejä, nuoret yrittäjät kertovat. Tytöt kertovat mainostaneensa yritystään Instagramissa ja Facebookissa. Niiden kautta sana on lähtenyt leviämään, ja nyt tytöillä on tilauksia enemmän kuin koskaan. Suurin osa työtilauksista on tullut Porista, mutta nuoret yrittäjät ovat heittäneet keikkaa myös Ulvilassa ja Noormarkussa asti. Synttärikeikoille tytöt ovat kulkeneet polkupyörällä, tai sitten vanhemmat ovat heitä kuskanneet. Onneksi työhön tarvittava rekvisiitta, glitterit ja erilaisista kampausmalleista kertova kansio eivät paina paljon. Ensimmäinen työkeikka jännitti synttärisalonkilaisia vietävästi. – Ihan hirveästi jännitti, mutta siitä se sitten lähti! Pikkuhiljaa sitä on oppinut juttelemaan luontevasti itselle ennestään vieraiden ihmisten kanssa, ja lapsethan ovat aivan ihania! Vilma ja Alma harrastavat tanssia, ja he vertaavat synttärivierailuja tanssiesitykseen valmistautumiseen. Etukäteen asia tuntuu hurjalta, mutta sitten kun pääsee estradille, alkaa vain nauttia tilanteesta. Tytöt myöntävät, että heidän asiakkaansa ovat tähän asti olleet naispuolisia. Toki jos kutsu tulee poikien synttäreille, nuoret yrittäjät ovat valmiita lähtemään paikalle. Ovatpa he tehneet kampaukset ja glitterit myös eräille seniori-ikäisille asiakkaille. Apua yrityksensä perustamiseen AVA NY:n yrittäjät ovat saaneet koulusta, mutta todella paljon he ovat tehneet itse. – Tämä oman yrityksen kautta hankittu työkokemus on mahdollisten tulevien työnantajiemme näkökulmasta varmaankin iso plussa! Nuori yrittäjä -ohjelma päättyy kesällä, kun synttärisalonkilaiset päättävät peruskoulunsa. Miten käy tyttöjen yrityksen sen jälkeen? – Emme vielä tiedä. Mieli tekisi jatkaa näitä synttärikeikkoja ainakin vielä kesän ajan, tytöt tuumailevat. Huomioon pitää ottaa, että tytöillä on tiedossa muitakin kesätöitä. Olisi hyvä ehtiä myös hieman lomailla ennen syyslukukauden alkua. Kaikki kolme nuorta yrittäjää suunnittelee jatkavansa koulunpenkin kuluttamista lukiossa. He haluavat Psyliin. Ammattihaaveet eivät nuorilla naisilla ole vielä täysin selvillä, eikä tässä vaiheessa vielä tarvitsekaan olla. Nuorina yrittäjinä saamansa työkokemuksen perusteella tytöt kuitenkin tuumaavat, että heille kaikille sopisi ammatti, jossa saa olla sosiaalinen. Työskentely lasten kanssa tuntuu luontevalta. – Tämä on niin kivaa työtä! "Ihan hirveästi jännitti, mutta siitä se sitten lähti!