Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Tällainen on kävelyrobotti, joka saa halvaantuneen kävelemään – 18-vuotias Nette ei jäänyt suremaan onnettomuutta

Huhtikuussa 2018 alppihiihtäjä Nette Kiviranta oli juuri nukahtanut auton takapenkille onnistuneen kisamatkan jälkeen. Nette oli voittanut pronssia nuorten SM-kisoissa Tahkolla. Joukkue oli siirtymässä Tahkolta Leville. Nette heräsi rysähdykseen, ja huomasi olevansa puristuksissa. Joukkue oli ajanut nokkakolarin vastaantulleen auton kanssa. – Olin kuulemma soittanut hätäkeskukseen, mutta en ollut sanonut mitään puhelun aikana. Lopulta Nette saatiin ulos autosta, ja kuljetettua helikopterilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Häneltä oli murtunut kylkiluita ja maksa ja munuainen olivat revenneet. Pahimpana vammana murtunut nikama painoi selkäydintä ja halvautti raajat. Neten äidillä oli välillä tapana seurata tyttärensä kisamatkoja puhelimen sijaintitietojen perusteella. – Nyt hän huomasi minun siirtyneen Suomen oikeasta laidasta vasempaan Oulun yliopistolliseen sairaalaan ennen kuin kukaan oli ehtinyt soittaa ja kertoa onnettomuudesta. Arki uusiksi Onnettomuuden jälkeen Nette oli viikon teho-osastolla ja kolme kuukautta kuntoutusosastolla. Aluksi selän murtuman takia ääriasentoihin taivuttaminen oli kiellettyä: kiertoja piti välttää ja selkä pitää mahdollisimman suorana. – Heti kun kroppa salli, alettiin hakea istuma-asentoa. Aluksi lihakset olivat puuduksissa, verenpaine heitteli, huimasi, ja oli todella vaikeaa, kun ei tiennyt mitä lihasta aktivoisi. Verenpaineen tasoittelussa meni ensimmäiset puolitoista kuukautta, Nette kertoo. – Sen jälkeen alettiin hiljalleen hakemaan tasapainoa heittelemällä palloa fysioterapeutin kanssa ja tasoittamalla huimausta seisomatelineessä. Oli opeteltava kokonaan uusia asioita: käyttämään itse pyörätuolia ja toimimaan arjessa, kuten pukemaan istuma-asennossa. – Välillä on kiukuttanut ja turhauttanut, kun joku asia ei menekään kuten aiemmin, mutta en ole jäänyt puimaan, että miksi juuri minulle kävi näin. Päivä päivältä asiat ovat myös muuttuneet helpommiksi: niin kävi istuvaan asentoon nousemisellekin. Nette kertoo, että on alusta asti ottanut sen asenteen, että tekee niitä asioita mitä ennenkin. – Vaikka välissä saattaa olla pari huonompaakin päivää, olen mennyt ja tehnyt itselleni mieluisia asioita enkä jäänyt suremaan tilannetta. Kouluun hän palasi lähes suoraan kuntoutuksesta. ”Uudet jalat” Viime keväänä Nette kuuli mahdollisuudesta kokeilla Indego-kävelyrobottia. Se on puettava robotisoitu tukiranka, jolla voi harjoitella kävelyä sekä sisällä että ulkona. Validia Kuntoutuksen mukaan robottia voidaan käyttää selkäydinvammaisten, aivoverenkiertohäiriö-, aivovamma- sekä Parkinson-potilaiden kuntoutukseen. Tällä hetkellä vain pieni osa kuntoutujista pääsee robottiavusteiseen kuntoutukseen. Harjoittelun tavoitteena voi olla kävelykyvyn palauttaminen tai ylläpito, lihasten vahvistuminen, raajajäykkyyden väheneminen ja painehaavojen ehkäiseminen. Nette kertoo, että aluksi laitteen käyttö oli vaikeaa. – Koska alaraajoissa ei ole tuntoa, on pitänyt opetella hallitsemaan tasapainoa muiden lihasten avulla ja luottamaan omiin raajoihinsa. Hän on juuri saanut laitteen henkilökohtaisen version kotiinsa. Sitä varten piti harjoitella tiiviisti koko kesä: yhteensä Nette sai laitteen käyttökoulutusta 50 tuntia. Laitteen pukeminen sujuu itse. Itse kävelyssä avustaja on mukana turvallisuussyistä. Nette on kouluttanut laitteenkäytön avustajiksi äitinsä ja pikkusiskonsa. Pieniä matkoja Tasapainon harjoittelun lisäksi vartalon suoran asennon pitäminen on vaativaa, sillä pääosa vuorokaudesta nukkumista lukuun ottamatta kuluu istuma-asennossa. – Kovin pitkään en vielä jaksa kävellä yhtäjaksoisesti, mutta kehon pystyasento tekee hyvää koko kropalle. Istuessa muun muassa lonkankoukistajat menevät helposti jumiin. Neten mukaan robotin avulla liikkuminen on paljon miellyttävämpää kuin pystyasennossa oleminen seisomatelineen avulla. – Tämä on hienoa, sillä olen aika menevä tyyppi, on paljon kivempi liikkua kuin vain seistä paikoillaan. Robotti antaa myös mahdollisuuden seistä eri ympäristöissä, vaikkei koko aikaa liikkeellä olisikaan. Kahden viikon tauon jälkeen huomaa jo, kuinka kaipaa seisoma-asentoa. Kävelyrobotin avulla ympäristöäkin voi katsoa välillä vähän uudesta kulmasta. Takaisin kilpaurheilijaksi Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva Nette uskoo silti, että käy jatkossakin koulussa pyörätuolilla. Kun robotin avulla kävelystä tulee sujuvaa, Nette haluaisi hyödyntää sitä ulkoillessa ja retkellä, tai mennessä kylään kavereille. – Hissit ovat aika kapeita suurimmassa osassa vanhoja kerrostaloja. Välillä olisi myös kiva tehdä arkisia asioita, kuten ruokaa pystyasennossa. Koska entinen laji, alppihiihto oli jätettävä toistaiseksi, Nette alkoi harrastaa crossfittiä, ja rupesi treenaamaan hauiksia reisilihaksien sijaan. Puoli vuotta onnettomuudesta hän kokeili laskemistakin, paraurheilijoiden tyylillä. Nyt hän haluaisi palata takaisin kilpaurheilijaksi. – En tiedä vielä lajia, onko se sama vanha laji alppihiihto, vai joku muu, se ehkä selviää, kun saadaan lunta Suomeen.