Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Leijonien joukkueenjohtaja ihmeissään pelaajien pilkuntarkasta käyttäytymisestä

Leijonien joukkueenjohtajana ensimmäistä kautta toimiva HIFK:n entinen hyökkääjä Mika Kortelainen on ihmeissään siitä, miten joukkueen pelaajat ovat käyttäytyneet koko neljän viikon MM-projektin aikana. – Olemme matkustaneet paljon maasta ja kaupungista toiseen, siirtyneet milloin minnekin, liikkuneet majapaikkojen ja hallien välillä ja aikatauluja on ollut vaikka kuinka paljon, mutta yksikään pelaaja ei ole kertaakaan myöhästynyt, ”Kölli” sanoi. Yleensä joukkueessa on yksi tai kaksi pelaajaa, joita muut joutuvat odottamaan. 2019 MM-kisajoukkueessa tällaisia pelaajia ei ole ainakaan toistaiseksi ollut. – Jotkut tulevat sovittuun paikkaan juuri sovitulla kellonlyömällä, jotkut etuajassa. Kokeneet pelaajat tulevat yleensä viime hetkellä, mutta kukaan ei ole kertaakaan tullut myöhässä. Kun ajattelee, miten paljon meitä on, se on oikeastaan ihme, Kortelainen sanoi.