Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Karmeat talousluvut: Porin budjetti painuu taas pakkaselle

Pori n perusturva on osoittautunut pahoin alibudjetoiduksi kuluvana vuonna. Ensimmäisen vuosineljänneksen talousraportin perusteella kaupungin muut toimialat pysyisivät talousarviossaan, mutta perusturva ylittäisi omat määrärahansa yli kymmenellä miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi verotulojen toteuma jäisi Kuntaliiton huhtikuussa tekemän arvion mukaan noin 1,2 miljoonaa euroa talousarviossa asetetusta tavoitteesta. Raportin ainoa positiivinen ennuste on Porin Veden noin 0,5 miljoonaa euroa talousarviota parempi tulos. Talousvuosi näyttää monien muiden kuntien tavoin myös Porille karmeita loppulukuja. Talousarviossa asetettu tavoite oli 4,5 miljoonan euron alijäämä, mutta nykymenolla pakkaselle mennään jopa 15, 5 miljoonaa euroa. Tulosta tulee rasittamaan vielä lomarahojen palautuminen normaalille tasolle vuonna 2020 Kaupunginhallitus ja johtoryhmä ovat eilen ja tänään kokoontuneet talousseminaariin pohtimaan tilannetta.