Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

115 000 euron kohutwiitin lähettänyt porilainen persunuori nousi ylöspäin järjestön hierarkiassa –  ”Koen tämän olleen vähän kuin synninpäästö”

Porilainen Toni Jalonen on valittu perussuomalaisten nuorten toiseksi varapuheenjohtajaksi järjestön syyskokouksessa Riihimäellä. Hän voitti äänestyksessä Ville Muilun äänin 55-45. Jalonen on kuluneen vuoden toiminut PS-nuorten kolmantena varapuheenjohtajana. Kyseessä on siis askel ylöspäin. – Jäsenistön luottamus tuntuu tietysti erityisen hyvältä. Työ järjestön ja suomalaisen Suomen eteen jatkuu. Jalonen sai osakseen valtakunnallista julkisuutta eurovaalien alla, kun hän julkaisi järjestön tililtä twiitin, jossa oli tummaihoinen perhe ja saateteksti ”äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä”. Jalonen pahoitteli twiittiä jälkikäteen ja lupasi jatkossa käyttää parempaa harkintaa. Tapaukseen otti kantaa myös emopuolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho . – Nämä ihmiset ovat väärässä puolueessa. Toivon, että nuorisojärjestön jäsenistön enemmistö ymmärtää tilanteen vakavuuden, Halla-aho kommentoi. Opetus- ja kulttuuriministeriö reagoi tilanteeseen perumalla PS-nuorten 115 000 euron avustuksen. Järjestö on ilmoittanut vievänsä päätöksen oikeuteen. Jalonen kommentoi päätöstä toteamalla, että ministeriö on jo pidempään etsinyt syitä perua rahoitusta. Jalonen arvioi, että episodi saattoi painaa joidenkin äänestyspäätöksessä syyskokouksessa. – Kokouksen enemmistöltä koen tämän olleen vähän kuin synninpäästö tai osoitus siitä, että he ymmärsivät kyllä, mistä twiitissä oli kysymys. Luottamusta toimintaani tuntuu löytyvän ja se vetää nöyräksi, Jalonen kommentoi valintaansa. Riihimäen kokouksessa PS-nuoret valitsivat Asseri Kinnusen jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Hän voitti äänestyksessä Laura Jokelan äänin 55-44. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Auri Siika-Aho .