Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Vuoden museon titteli tuli Satakuntaan

Vuoden museoksi kruunattiin Satakunnan museo, kun Suomen museoliitto jakoi torstaina museoalan merkittävimmät palkinnot ja tunnustukset. Palkinnot jaettiin Tampereella museopäivien Museopalkintogaalassa. Erikoispalkinnon voitti Helsingin Amos Rex. Satakunnan museon palkitseminen perustuu pitkäjänteiseen ja laadukkaaseen alueelliseen toimintaan. –  Satakunnan museo on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sillä on selvästi kokoaan isompi painoarvo. Arvostus omaa museota kohtaan huokuu niin työntekijöiltä kuin muiltakin porilaisilta sekä koko Satakunnan maakunnasta, palkintolautakunta perustelee tiedotteessa. Amos Rex taisteli myös vuoden museon paikasta. Erikoispalkinto myönnettiin sille merkittävästä teosta museoalalla. Taidemuseon avaaminen oli museoalan näkyvimpiä uutisia ja ilmiöitä viime vuonna. Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn viestintä nappasi Vuoden viestintäteko -palkinnon. Ensimmäistä kertaa jaettu Museokortin erikoispalkinto myönnettiin Ateneumin taidemuseolle Helsinkiin ja Suomen käsityön museolle Jyväskylään. Museonjohtaja emerita Riitta Valorinta sai museoliiton korkeimman tunnustuksen, Kauko Räsäsen suunnitteleman liiton 50-vuotisjuhlamitalin. Mitali myönnettiin museoliiton hyväksi tehdystä työstä ja museoalalla saavutetuista ansioista. Valorinta on tehnyt uransa Sara Hildénin taidemuseossa vuosina 1981– 2006. Hänen työpanoksensa on auttanut museota kehittymään yhdeksi Suomen merkittävimmistä modernin taiteen ja nykytaiteen museoista. Koko taidealaan Valorinta on vaikuttanut useiden luottamustoimien ja jäsenyyksien kautta. Tampereella järjestetyille museopäiville osallistuu tänä vuonna jopa 350 museoalan ammattilaista, mikä on 2000-luvun kävijäennätys.