Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Arvio: Jatseilla on myös jazzia – Lokkilavan koivujen katveesta kuultiin klassista kamarijazzia ja viikon luontoääniä

Ron Carter "Foursight" Quartet ja Superposition! Lokkilavalla torstaina. Montako kertaa yhdysvaltalainen basisti Ron Carter , 82, on esiintynyt Pori Jazzissa? Todennäköisesti kukaan ei tiedä, ehkei herra itsekään. Viimeksi hänet on joka tapauksessa nähty Kirjurinluodon lavalla kesällä 2001. Kysymys on sikäli relevantti, että jos olevista jazzveteraaneista halutaan nimetä kontrabasson grand old man , vastausta ei tarvitse kauan miettiä. Ron Carter on soittanut 60-vuotisella urallaan muun muassa yli 2 200 studiosessiossa. Konserttien määrä on arvoitus. Herrasmieskokoonpano asteli lavalle asiankuuluvasti puvut päällä ja liinat siististi rintataskuihin taiteltuina. Tuleman piti tummaa, täyteläistä ja totaalisen tyylikästä kamarijazzia. Puhutaan mitä puhutaan, mutta Atlantin tällä puolella kasvaneet muusikot eivät yllä aivan samaan sisäistyneeseen ilmaisuun. Yhdysvaltalaisilla kollegoilla jazz on tullut verenkiertoon jo babyna bluesin kautta. Niin tavallista kuin kvartetin anti tavallaan olikin, musiikin vietäväksi oli tavattoman vaivatonta antautua. Se kellutti ja kuljetti kuin iso virta helteisenä kesäpäivänä. Sitä paitsi klassisella kvartettikokoonpanolla soitettua sivistynyttä ja lämminhenkistä jazzia kuulee vuonna 2019 harvoin. Carterin ryhmässä sellaisen takuumiehinä säteilivät pianisti Donald Vega , saksofonisti Jimmy Greene ja rumpali Payton Crossley . Lokkilavan upean torstain päätti illalla toisen veteraanin, saksofonisti Archie Sheppin kvartetti. Välit täyttyivät kotimaisin voimin. Kokenut Herd sopi elegantiksi avaajaksi ja uusi Superposition! virkistäväksi vaihtoehdoksi. Itse asiassa myös jälkimmäisessä soittavat rumpali Olavi Louhivuori ja basisti Mikael Saastamoinen sekä saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros ovat jo "vanhoja" tekijöitä. Vain lähestymistapaa voi luonnehtia tuoreeksi. Jos Superposition! olisi puisto, se saattaisi olla sekä kansallispuiston äänetön aarnialue, hullun hatuntekijän villinä rehottava takapiha että Versailles. Tyylit ja tunnelmat vaihtuivat niin metkasti. Puhaltajien vuoropuhelu oli puolestaan kuin viikon luontoäänten kisailua. Katso myös muut Pori Jazz -arviot: