Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ylivoimaisesti suurin määrä uusista koronatartunnoista yhä Uudellamaalla – miehiä ja naisia sairastuneissa on liki yhtä paljon

Suomessa on todettu yhteensä 2 487 koronatartuntaa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo keskiviikkona 8. huhtikuuta. Tiistain jälkeen uusia tartuntoja on raportoitu 179. Uusista tartunnoista 130 on todettu Helsingin ja Uudenmaan alueella. Toiseksi eniten uusia tartuntoja on todettu Varsinais-Suomessa, jossa lisää todettiin 12. Tiistaina todettu uusi tapaus nostaa Satakunnan luvun 34 varmistettuun covid-19-tartuntaan. THL kertoo uudet tartuntaluvut aamuisin, mutta kuolemista, hoidettavista ja testauksista kerrotaan päivitetyt tiedot todennäköisesti iltapäivällä. Suomessa on raportoitu 7.4. mennessä 34 ihmisen kuolleen uuden koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin. Uusia kuolemantapauksia kerrottiin tiistaina seitsemän. Tiistaina kerrotuista uusista kuolemantapauksista neljä on Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella. Kaksi on Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ja yksi Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella. TYKSille se on ensimmäinen kuolemantapaus. THL:n koronakartasta käy ilmi, että tiistain lukujen perusteella tartunnan saaneiden naisten määrä on ohittanut miehet. Nyt 50,2 prosenttia tautitapauksista on naisia ja 49,8 miehiä. Aikaisemmin enemmistö sairastuneista on ollut lukujen perusteella miehiä. Testien tekemistä on lisätty Suomessa merkittävästi. Testattuja näytteitä oli tiistaihin 7.4. mennessä noin 34 900. Määrä kasvoi maanantaista noin 2 100:lla. Tehohoidossa oli maanantaina 83 ja osastohoidossa 148 ihmistä. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. 40-59-vuotiaita kuolleita on kaksi, 60-79-vuotiaita on kuusi, yli 80-vuotiaita on 19.