Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sade piiskaa nyt vasten MuSan kasvoja – KTP iski kuusi kertaa: ”En saanut mitään kiinni”

Viisi ottelua, neljä tappiota ja 19 päästettyä maalia. Musan Salaman maalille Hakasta vuokratun Joonas Immosen alku porilaisseurassa on ollut painajaismainen. MuSa päästi kauden kahdeksassa ensimmäisessä pelissään kuusi maalia. Sitten ykkösmaalivahti Tomi Mikkelsson loukkaantui ja MuSan alakerta sekosi. Yhdeksi syyksi voi tarjoilla kovia vastustajia, mutta totuuden nimissä 19 päästettyä maalia viiteen peliin on karmea lukema minkätasoiselle joukkueelle tahansa. Se on lähes neljä maalia ottelua kohden. Ei ihme, että MuSa on pullahtanut ulos jalkapallon Ykkösen kärkitaistelusta ja maaliero pakkasen puolelle. Lauantaina MuSa kärsi masentavan 0–6 (0–2) -tappion sarjassa toiseksi nousseelle KTP:lle. ”Ei vaan jäänyt” Immonen liukasteli muutaman kerran kohtalokkaasti ja viimeisessä osumassa hänen hanskoissaan näytti olleen saippuaa, mutta maalivahtia ei voi yksin pistää tilille synkistä numeroista. Koko puolustuspelaaminen oli luokatonta. – En saanut mitään kiinni. Ei vaan jäänyt. Aika monta osumaa otan ihan suoraan omaan piikkiini, Immonen ruoski itseään pelin jälkeen. Maalivahti tuli Valkeakoskelta Poriin pelaamattoman jakson jälkeen, ja se on väistämättä näkynyt hieman otteissa. – MuSan pelityyli on minulle uusi, kun täällä ei rakenneta alhaalta yhtään. Siinäkin on oma lisämausteensa, että kaikki äijät ovat minulle entuudestaan tuntemattomia. Menee hetki opetella pelaajien pelityylejä, mille jalalle syötät kenellekin ja muita kaikkia pieniä juttuja. Toisella jaksolla tihkusade yltyi rankkasateeksi ja liukas pallo yhdistettynä märkään kenttään teki jokaisesta laukauksesta vaarallisen. Kuuden takaiskun lisäksi pallo kävi kertaalleen MuSan maalin poikkipuussa. Toisessa päässä kenttää oli hiljaisempaa. – Vetoja tulee paljon. Pitää vaan ruveta saamaan niitä kiinni. Ei siinä muu auta. Ei meillä kyllä paljon maalipaikkojakaan ollut, joten tämä oli ihan oikeutettu tulos, Immonen myönsi. Uusi haaste Kakkossija karkasi MuSalta tappion mukana jo kahdeksan pisteen päähän. Kolmentoista ottelun jälkeinen 20 pisteen saldo olisi kuulostanut ennen kauden alkua loistavalta, mutta nälkä on kasvanut syödessä. Siksi viime aikojen heikko vire huolestuttaa. Se näkyy jo katsomossakin, sillä Ykkösen kärkikastin peliä saapui katsomaan kauden alhaisin yleisömäärä Porin stadionilla, 782 katsojaa. – Meillä on selkeästi on parantamisen varaa. Kolmen alakertamme on joutunut pelaamaan liian paljon mies miestä -vastaan tiettyjä tilanteita. Puolustuksen tukea pitää parantaa, kuten myös prässipelaamista. Tämä on meille uusi haaste, miten pystymme reagoimaan ja nousemaan takaisin omalle tasollemme, MuSan päävalmentaja Ville Ulanen mietiskeli. MuSa pääsee yrittämään kasvojen pesua kotiyleisönsä edessä jo keskiviikkona, kun Poriin saapuu kärkijoukkue AC Oululta yllätyspisteen lauantaina napannut SJK-akatemia. Seinäjokiset ovat Ykkösessä jumbosijalla.