Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Tällä tavalla Antti Rinne aikoo kasata uuden hallituksen: Näin hän arvioi keskustan aikeita ja sdp:n erimielisyyksiä kokoomuksen kanssa

Sdp:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle jäi keskustan puoluehallituksen tiistaina tekemistä linjauksista päällimmäiseksi sellainen vaikutelma, että keskusta on tietyillä edellytyksillä valmis hallitukseen. – Tiedotteen otsikossa sanottiin, että keskusta on matkalla oppositioon. Lopussa todettiin, että ovat tietyillä edellytyksillä valmiit hallitukseen, Rinne kertasi tavatessaan toimittajia torstaina. Rinne ei pitänyt kovin yllättävänä vaalitappion kokeneen keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ilmoitusta luopua puoluejohdosta ensi syyskuussa. – Sipilän ratkaisulla ei ole mitään tekemistä mahdollisten neuvottelujen kanssa, Rinne sanoi. Kokoomuksen kanssa vaalikamppailun aikana käytyjä yhteenottoja talouspolitiikasta Rinne piti tavanomaisina. – Sdp ja kokoomus ovat aina ottaneet yhteen talouslinjoista, ja aina silloin tällöin on löytynyt yhteinen näkemys, miten asioita viedään eteenpäin. Perussuomalaisten epäilyjä puolueen hallitukseen pääsyn tyrmäämisestä jo tässä vaiheessa Rinne piti perussuomalaisten uhriutumisena. – Minulle tuo kertoo lähinnä siitä, että olisivat ikään kuin itse jäämässä pois hallituksesta. Kysymykset ensi viikon perjantaina Rinne nimetään hallitustunnustelijaksi ensi viikon perjantaina 26. huhtikuuta. Samana päivänä hän julkistaa kysymykset, joita puolueille esitetään tulevan hallituspohjan selvittämiseksi. – Kaikki kysymykset ovat merkityksellisiä ja kaikki puolueet ovat samalla viivalla. Ei ole etukäteen huonoja tai hyviä kumppaneita, Rinne sanoi. Hän ei halunnut kommentoida, mitä alustavia keskusteluja hän on tähän mennessä käynyt muiden puolueiden puheenjohtajien kanssa. Vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin on tarkoitus pyytää 30. huhtikuuta mennessä. – Vapun jälkeen vastaukset analysoidaan, minkä jälkeen käydään tarkentavat keskustelut. Hallituspohja selville vapun jälkeen Hallituspohja olisi tämän tavoiteaikataulun mukaan selvillä perjantaina 3. toukokuuta. Varsinaiset hallitusneuvottelut aloitettaisiin maanantaina 6. toukokuuta. Neuvottelutulosta yritetään valmiiksi 27. toukokuuta mennessä. Rinteen mukaan se ei ole kiveen hakattu päivämäärä, mutta hänen tarkoituksena on saada hallitus valmiiksi kesäkuun alkuun mennessä. – Silloin uusille ministereille jäisi kuukausi aikaa valmistautua Suomen EU-puheenjohtajakauden alkamiseen ja neuvostojen johtamiseen. Rinteen mukaan hallitukseen tarvitaan se määrä ministereitä, mitä asioiden hoitaminen vaatii. Sukupuolijakauman hän arvioi mahtuvan haarukkaan 60–40 prosenttia ottamatta kantaa, kumpia on enemmän, miehiä vai naisia. Sdp:n puoluehallitus käsitteli eduskuntavaalitulosta torstaina aamulla. – Sdp oli ykkönen ja kansanedustajien määrä kasvoi kuudella. Mutta kyllä me olimme yhdessä myös sitä meiltä, että olisi ollut hienompaa, jos kannatusluku olisi alkanut kakkosella ja olisi saatu vielä lisää kansanedustajia.