Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kunta-alan työntekijäpuolen rivit rakoilevat – Luukkainen syyttää hoitajien neuvottelijoita muiden tavoitteiden estämisestä

Kunta-alan työehtosopimuksen solmiminen on ollut jumissa sen jälkeen, kun hoitajaliittoja edustava neuvottelujärjestö Sote Ry hylkäsi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan ratkaisuehdotuksen viime viikon torstaina. Neuvotteluosapuolten mukaan sen jälkeen ei ole neuvoteltu, eikä seuraavaa neuvottelua ole sovittu. Opettajien OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen edustaa yhtä kolmesta työntekijäpuolen neuvottelujärjestöstä, Julkisalan koulutettujen Jukoa. Luukkainen on pettynyt siihen, ettei hoitajille kelvannut valtakunnansovittelijan ratkaisuehdotus. Hän näkee, että kuntien taloustilanteen yhä heikentyessä työntekijöiden neuvotteluasemakin heikkenee. "En ole ennen kokenut" Luukkaisen mukaan hoitajien neuvottelutaktiikkana on ollut vastustaa muiden työntekijäneuvottelijoiden tavoitteita omien tavoitteiden vaatimisen lisäksi. – Yksi on pyrkinyt saamaan pois toisilta hyvää. Tämä on uusi piirre. En ole ennen kokenut tätä, sanoo Luukkainen. Hänen mukaansa kyse on koronalisistä ja varhaiskasvatuksen opettajien siirrosta opettajien työehtosopimukseen. Luukkaisen mukaan hoitajien neuvottelijat vaativat koronalisiä itselleen, mutta vastustivat koronalisien antamista myös lääkäreille ja opettajille, jotka ovat Jukon alaisuudessa. Tätä väitettä Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ei hyväksy. – Emme ole tyrmänneet koronalisiä lääkäreille. Kurmootuksesta pitää maksaa heille, joita valmiuslaki kurmoottaa, Rytkönen sanoo. Tämä jättäisi opettajat koronalisien ulkopuolelle, koska heillä ei ole valmiuslain määräämää työvelvoitetta, toisin kuin terveysalan henkilökunnalla. Luukkaisen mukaan myös opettajat joutuvat poikkeusoloissa lisätöihin muun muassa etäopetuksen järjestämiseksi. Eri linja varhaiskasvatuksessa Toinen kiistakysymys koskee sitä, että Juko ja OAJ haluaisivat siirtää varhaiskasvatuksen opettajat kunta-alan perussopimuksesta opettajien työehtosopimukseen. Luukkainen perustelee siirtoa sillä, että varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänimike on uusi ja lakiin perustuva. Varhaiskasvatuksessa on muitakin tehtäviä kuin opettaja, kuten lastenhoitaja. He ovat perinteisesti olleet yleisessä kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa, kuten hoitajatkin. Sote Ry ja Tehy vastustavat varhaiskasvatuksen opettajien siirtoa omaan sopimukseensa. – Olen esittänyt julkista huolta siitä, jos pilkotaan varhaiskasvatuksen sopimuksia. Se pitäisi miettiä kokonaisuutena, ei vain opettajien kannalta, sanoo Rytkönen. Jukon tavoitteena erillissopimus Neuvottelujärjestöt Juko ja Julkisen alan unioni JAU olisivat hyväksyneet kunta-alan ratkaisuehdotuksen. Juko tavoittelee Luukkaisen mukaan vaikka erillissopimusta Kuntatyönantajien kanssa. Se olisi mahdollista, sillä hoitoala sanoi syksyllä irti kunta-alan pääsopimuksen. Hoitajia edustavat liitot Super ja Tehy tavoittelevat sote-alalle omaa työehtosopimusta. Erillissopimus vaatisi Kuntatyönantajien suostumuksen. Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan tällaista suostumusta ei toistaiseksi ole. – On tarkoituksella otettu tuumaustauko, hän kommentoi neuvotteluita. – Arvostamme Jukon ja JAU:n päätöksentekoa, että he olisivat tehneet kompromissin. Jalosen mukaan kuntien taloustilanne heikkenee koronaviruksen takia huomattavasti, mitä pidemmälle syksyyn mennään. Tehyn puheenjohtajalta Millariikka Rytköseltä ei tule ymmärrystä erillissopimukselle. – Erikoiselta tuntuisi, jos Kuntatyönantajat tässä tilanteessa, kun hoitajat pitävät suomalaisia hengissä, jättäisi 170 000 hoitajaa ilman sopimusta.