Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalitulos Eurovaalikone Satakunta Urheilu MM-kiekko Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vastuullinen ja toimintakykyinen hallitus on Satakunnan etu – ensimmäisenä listalla odottaa päätös Puolustusvoimien alushankinnoista Rauman telakalta ja VT8:n rahoitus

Ensimmäiset työviikot vastavalittuna kansanedustajana ovat takana. Päällimmäisenä tunteena on edelleen kiitollisuus satakuntalaisille vahvasta tuesta. On iso kunnia edustaa maakuntaamme eduskunnassa. Eduskunnan työ on lähtenyt liikkeelle hallitustunnustelijan valinnalla. Viime viikolla Antti Rinne ilmoitti lähtevänsä neuvottelemaan hallituspohjasta SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa. Mikäli puolueet löytävät yhteisymmärryksen neuvotteluissa, Suomeen syntyy punavihreä hallitus. Sain olla mukana hallitustunnustelujen alkuvaiheen keskusteluissa, joissa edustimme kokoomusta yhdessä kansanedustaja Elina Lepomäen kanssa. Olimme valmiita hakemaan ratkaisuja talous-, työllisyys- ja veroasioissa SDP:n kanssa vakavalla mielellä. Näkemyksemme olivat lopulta kaukana toisistaan. Reunaehtojamme neuvotteluihin oli, ettei palkansaajien ja yrittäjien verotusta kiristetä. SDP kuitenkin halusi kerätä vaalilupauksiensa toteuttamiseen tarvittavan rahoituksen veroja korottamalla ja velanottoa lisäämällä. Emme pitäneet sitä vastuullisena lähtökohtana hallituksen politiikalle. Kokoomuksen tavoite oli nostaa työllisyysaste korkeammalle tasolle, jotta tärkeiden palveluiden, kuten ikäihmisten hoidon ja koulutuksen rahoitus saadaan turvattua. Olimme valmiita uudistamaan koulutusta, sosiaaliturvaa ja verotusta, jotta yhä useampi saisi mahdollisuuden tehdä työtä. Toivon, että vastuullisuus voittaa Säätytalon neuvotteluissa. Yksikään puolue ei pääse tosiasioita pakoon. Vaikka puolueet eivät tekisi yhtään uutta menolisäystä, otetaan veronmaksajien piikkiin yli neljä miljardia velkaa hallituskauden lopussa. Siten miljardien lisämenoihin ei ole varaa. Hallitusneuvottelijoilta tarvitaan malttia ja viisautta, jotta Suomeen saadaan toimintakykyinen hallitus. Tämä on merkittävää myös Satakunnalle, jotta meille merkittävät hankkeet saadaan eteenpäin. Ensimmäisenä listalla odottaa päätös Puolustusvoimien alushankinnoista Rauman telakalta ja VT8:n rahoituksen saaminen kuntoon. Olen seurannut hallitustyötä useasta eri roolista, pitkään ministerien erityisavustajana ja nyt kansanedustajana. Pahin tilanne on, että meillä olisi neuvotteluiden jälkeen kunnianhimottomalla ohjelmalla varustettu eripurainen hallitus, joka ei pystyisi viemään maaliin tarvittavia uudistuksia. Se täytyy kaikin toimin välttää, jotta Suomi pärjää myös jatkossa. Matias Marttinen Kirjoittaja on satakuntalainen kokoomuksen kansanedustaja.