Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Valmentaja kiroili ja huusi – miksi 14-vuotiaan pitää kertoa aikuiselle, miten käyttäytyä?

Olen ollut alle 10-vuotiaiden tyttöjen tulostaulun hoitajana pesäpallopelissä, jossa vierasjoukkueen valmentaja kiroili törkeästi, huusi omilleen ja hurrasi kotijoukkueen epäonnistumisille. Vieläkin ihmettelen sitä voimaa, jolla ottelun noin 14-vuotias tuomari keskeytti pelin, antoi varoituksen valmentajalle ja kehotti häntä käyttäytymään. Nuorelle tytölle sälytettiin valtava vastuu, koska hän oli pelikentän ylin auktoriteetti. Jäin silti miettimään, menikö kaikki ihan oikein, kun 14-vuotiaan tytön pitää kerrata aikuiselle valmentajalle käyttäytymissääntöjä. Olen ollut myös pesäpallokatsomossa, jossa aikuinen mies huuteli kakkospesän noin 12-vuotiaalle tuomarille syytöksiä siitä, miten tyttö veti tuomioissaan kotiinpäin. Kaikki tapahtui liian kaukana niin ikään nuoresta päätuomarista, jotta hän olisi kuullut huutelua saati pystynyt siihen puuttumaan. Kaikesta näki, että tyttö vasta opetteli tuomarointia ja oli epävarma. Kehotin miestä olemaan hiljaa tai poistumaan katsomosta. Vetosin huutelijaan, että kyseessä on vasta pieni tyttö. Hän jäi, mutta vaikeni. Ongelmalliset tilanteet ovat silti marginaalinen esimerkki siitä, mitä olen kokenut junioriurheilussa. Olen nähnyt satoja pelejä ja treenejä, joissa pääosassa on ilo ja tekemisen riemu. Lapsille ja nuorille yhdessäolo, kaverit ja leirimatkat ovat paljon tärkeämpiä kuin voitto tai tappio. On ollut hieno huomata, että yleensä kirveleväkin tappio on unohdettu viimeistään, kun astutaan bussiin. Valtakunnallinen kohu syntyi, kun Yle uutisoi pääkaupunkiseudulla toimivan muodostelmaluisteluvalmentajan nöyryyttävistä valmennusmetodeista. Junioriurheilun ongelmat ylittävät nykyään uutiskynnyksen. Se kertoo, että maailma kulkee parempaan suuntaan. Katsomohuuteluun on jo pitkään suhtauduttu kriittisesti ja nyt oletetaan, että myös valmentajat osaavat käyttäytyä. Ehdottomasti suurin osa näin osaakin tehdä, mutta ongelmatapauksista ei enää vaieta. Asioista puhutaan ja niihin myös puututaan. Valmentaja ei ole enää sellainen auktoriteetti, jota ei voisi kyseenalaistaa. Samalla hyvä johtaminen on vaihtunut huutamisesta keskusteluun, tylyttämisestä empaattisuuteen. Olen ollut myös nuorten poikien jalkapallojoukkueessa apumiehenä ja tiedän kuinka ärsyttäviä valmennettavat voivat olla. Ei kuunnella, tehdään omia ja vähät välitetään valmentajien ohjeista. Ollaan siis lapsia. En voi olla tuntematta syvää kunnioitusta niitä valmentajia kohtaan, jotka viikosta toiseen vetävät lasten ja nuorten treenejä, ilman palkkaa, ilman hermojen menettämistä. Kyse on todella arvokkaasta työstä. Urheilu on tunnetta ja kilpailuvietti ottaa ajoittain vallan. Silloin toivoisin kaikkien muistavan, että kyse on edelleen lapsista. Kirjoittaja on vastaava päätoimittaja.