Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kapteeni Lotta Kotkasaaren yrittäjäsuvussa korkea työmoraali kulkee verenperintönä – Tänään huittislainen palkittiin kunniamerkillä

– Minut kastettiin itsenäisyyspäivänä Lotaksi, kai se oli siinä vaiheessa jo tähtiin kirjoitettu, Lotta Kotkasaari hymyilee miettiessään, miksi päätyi sotilaaksi. Riihimäeltä kotoisin oleva, nykyisin Huittisissa asuva Lotta Kotkasaari sai jo nuorena eväät työteliääseen elämään. Hän näki veljensä kanssa pienestä pitäen, mitä yrittäjän arki untuvatuotteita valmistavassa Joutsen Finlandissa on, ja millaista omistautumista se vaatii. Nykyisin Lotta Kotkasaari on hallituksen jäsen perheen yrityksessä, jota veli Matias Kotkasaari on johtanut neljännessä polvessa vuodesta 2016. Yrityksen toimitusjohtajan tehtävät pojalleen jättänyt Eero Kotkasaari on kotoisin Porista, joten Lotta Kotkasaarelle Satakunta oli tuttua aluetta jo ennen Porin prikaatiin siirtymistä. Kesäisin perhe viettää aikaa kesämökillä Porin Karhuluodossa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kotkasaaren kotona lapsia kannustettiin valitsemaan sellainen ammatti, joka tuntuu itselle omimmalta, ja yrittäjäperheen tytär päätyikin lopulta varsin erilaiselle uralle. – Minulla on paljon sellaisia luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, joista on hyötyä sotilaana. Opin jo nuorena ahkeruuteen ja ymmärsin, mitä työnteko on. Sotilaana pidän siitä, että asiat tehdään suoraan ja täsmällisesti. Puolustusvoimilla on selvä hierarkia ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, Kotkasaari sanoo. Kun Lotta Kotkasaari astui asepalvelukseen kesällä 2000, oli naispuolinen varusmies vielä nykypäivään nähden harvinainen näky. Lotta Kotkasaaren ystävä ylivääpeli Irina Selenius aloitti armeijan ilmavoimissa ensimmäisinä naisina Suomessa, mikä antoi alun perin Kotkasaarellekin kipinän vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamiseen. Myös Selenius jäi sotilasuralle ja palvelee nykyisin Ilmavoimien esikunnassa. Kotkasaari aloitti Ilmavoimien Viestikoulussa Jyväskylän Tikkakoskella, mistä siirtyi sopimussotilaaksi Viestirykmenttiin Riihimäelle. Porin prikaatissa Kotkasaari on palvellut vuodesta 2005. – Suurin ero nais- ja miessotilaiden välillä on se, että naisten nimet jäävät paremmin mieleen. Sotilaina olemme kaikki samalla viivalla sukupuolesta riippumatta, kaikille maksetaan sama palkka samasta työstä, Kotkasaari sanoo. – Joskus esimerkiksi kaupassa sotilaspuvussa käydessäni vanhemmat miehet saattavat ihmetellen todeta, ettei heidän palvelusaikanaan naissotilaita ollut. Nykypäivän nuoret ovat syntyneet maailmaan, jossa nainen voi olla missä vain ammatissa presidentistä lähtien. Tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Lotta Kotkasaarelle annettiin tasavallan presidentin myöntämä Suomen Leijonan ritarimerkki.