Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Koira hyökkäsi lapsen kimppuun Kaavilla – Koiraa ulkoiluttanut nainen pyysi anteeksi ja poistui paikalta

Itä-Suomen poliisilaitos kertoo, että nuori poika joutui koirahyökkäyksen uhriksi tiistaina päivällä Kaavilla Pohjois-Savossa. Poika oli ollut pyöräilemässä Kaavintietä Kaavin keskustaa kohti, kun Rantatien risteyksen kohdalla oli ollut nainen koiran kanssa pysähtyneenä. – Koira oli yllättäen hyökännyt pojan päälle ja onnistunut puremaan käsivarteen, poliisin tiedote kertoo. – Koiran ulkoiluttaja oli pyytänyt pojalta anteeksi tapahtunutta, mutta oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa sen enempää. Rikoskomisario Esko Salo vahvistaa Iltalehdelle, että hyökkäyksen uhri oli lapsi. Hän joutui käymään terveyskeskuksessa vammojensa takia. Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus järjestysrikkomuksesta, koska poliisilla on epäily, että koira ei ollut lain edellyttämällä tavalla valvonnassa ja hallinnassa. – Koira on ollut rodultaan mahdollisesti amstaffi. Koiraa ulkoiluttaneen naisen henkilöllisyys on vielä selvittelyssä, poliisi kertoo.