Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Helleraja rikkoutui Porissa – katso, kuinka maakunnassa nautittiin lämmöstä

Lämpötila kipusi yli hellerajan Porissa ja Kankaanpäässä kello kahden jälkeen iltapäivällä keskiviikkona. Myöhemmin iltapäivällä helleraja rikkoutui myös Kokemäellä. Raumallakaan hellelukemat eivät jääneet kauaksi, sillä lämpötila nousi keskiviikkona korkeimmillaan 24,4 asteeseen. – Viikon lämpimin päivä Satakunnassa on kuitenkin torstai, Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo. Torstaina lämpöasteet kipuavat reilusti hellerajan yläpuolelle. Rinteen mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, että 30 lämpöasteenkin raja menisi torstaina rikki. Joka tapauksessa aurinkoinen ja poutainen sää jatkuu, ja lämpötila nousee ainakin 27–29 asteeseen. Merivesi on vielä kylmää, mutta meren viilentävä vaikutus tuntuu vain aivan rannikon tuntumassa. Päivystävän meteorologin mukaan perjantaitakin vietetään helteisissä merkeissä. Lämpötila kipuaa lähes samoihin lukemiin kuin torstaina, mutta iltapäivällä alkaa kehittyä paikallisia ukkoskuuroja. Lämpö jatkuu myös yöllä. Perjantain ja lauantain välisestä yöstä ennustetaan jopa trooppisen lämmintä. – Ei ole varmaa, osuuko Suomeen sellaista paikkaa, jossa lämpöasteet eivät tosiaan laskisi alle 20:n koko yönä, mutta yli 15 astetta lämpöä riittää ainakin laajalti, Rinne kertoo. Lauantaina sää muuttuu hieman pilvisemmäksi, ja lämpötila jää 25 asteen paikkeille. Kuuroja syntyy perjantaita enemmän, joten iltapäiväukkoset ovat hyvin todennäköisiä. Suomen yllä pysyttelevä korkeapaine pitää tuulet heikkoina, kuten aiempinakin päivinä. Sunnuntaitakin saadaan Rinteen mukaan viettää melko aurinkoisessa säässä. Lämpötila tosin laskee 20 asteen tienoille, ja tuuli kovenee heikosta kohtalaiseksi. Ennusteiden mukaan hieman viileämpi sää jatkuu myös alkuviikolla. Juttua päivitetty 5.6. kello 15.57: korjattu kirjoitusvirhe, lisätty tieto tuulesta, aikamuoto muutettu.