Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri SK Cup

Suomalaisten asuntojen arvot romahtavat isossa osassa maata – Ministeri Katri Kulmuni: Laitan liikkeelle selvityksen

Keskustalaiset ovat parhaillaan koolla puolueen politiikka- ja toimintapäivillä Helsingissä Presidentti-hotellissa. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni kertoi aamupäivällä pitämässään puheessa, miten hallitus aikoo reagoida suomalaisten asuntojen arvon laskukierteeseen. Suomen Hypoteekkiyhdistyksen laskelman mukaan yhteensä noin 1,3 miljoonan asunnon hinta laskee Suomessa. Tämä tarkoittaa lähes joka toista Suomen asuntoa. Vuokraturvan tuoreen ennusteen mukaan vain pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa asuntojen arvo säilyy. Kulmuni nosti esille puheessaan, että mahdollisuus omistamiseen on ollut aina tärkeä osa suomalaista unelmaa, ja oman asunnon hankkimiseen ja varallisuuden kerryttämiseen on haluttu Suomessa kannustaa. – Suuret ikäluokat ovatkin Suomen historian vauraimpia ihmisiä. Kehitys uhkaa kuitenkin nyt pysähtyä. On arvioitu, että jopa kolme miljoonaa suomalaista asuu alueilla, joissa asuntojen arvo on laskussa, Kulmuni huomautti. Kulmunin mukaan keskusta haluaa nyt tuoda keskusteluun asuntojen tase-erot. Osassa maata omaa asuntoa voi olla vaikea saada kaupaksi, eikä pankilta saa luottoa uuden kodin rakentamiseen tai ostamiseen. Samalla useissa kaupungeissa asuminen on puolestaan liian kallista, Kulmuni huomautti. Hänestä kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen. Kulmuni arvioi, että asuntojen hintojen eriytymisellä voi olla suomalaisen yhteiskunnan ja talouden perusteita mullistavia vaikutuksia. – Se ei kosketa ainoastaan maaseutuja tai pienempiä kaupunkeja, vaan myös suurempien kaupunkien sisällä on eriarvoisuutta. Se on tietenkin iso yhteiskunnallinen kysymys, mutta myös taloudellinen kysymys, koska suomalaisten omaisuus ja vanhuuden turva on monesti kiinteistöissä, Kulmuni sanoi. Selvitys liikkeelle Kulmuni toi esille huolensa siitä, ettei enää ole monin paikoin varmuutta siitä, että asuntosäästäminen toisi turvaa vanhuuden päiville tai antaisi eväitä tuleville myös sukupolville. – Kasvaviin tase-eroihin onkin löydettävä ratkaisuja. Laitan liikkeelle asiaa koskevan selvityksen. Ja tuon selvitystyön pohjalta etsitään keinoja, miten koko maan elinvoimaa voidaan vahvistaa, Kulmuni kertoi. Kulmunilta kystiin tilaisuuden jälkeen, mitkä voisivat olla mahdollisia keinoja puuttua asuntojen hintojen eriytymiseen. Kulmuni ei tässä vaiheessa ryhtynyt arvioimaan mahdollisia keinoja, vaan totesi, että tutkijat alkavat selvittää ilmiön syytä ja siihen vaikuttamisen keinoja. Myös Vuokraturva on tuonut esille sitä, että asuntojen arvojen romahdus isossa osassa maata voi saada aikaan uudentyyppisen luokkajaon. – Jos nykyisten keskisuurten kaupunkien asukkaiden asunnoilla ei tulevaisuudessa ole juurikaan arvoa, käytännössä heillä ei ole myöskään juuri omaisuutta. Suomalaisten omaisuus kun perinteisesti on hyvin suurelta osin asunnoissa ja vapaa-ajanasunnoissa, joiden arvot ovat myös laskeneet, Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola kirjoitti torstaina .