Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Epidemia päättyi Kongossa – Ebola surmasi noin 2 200 ihmistä mutta uusi epidemia jo alkoi toisaalla maassa

Kongossa julistettiin torstaina päättyneeksi ebolaepidemia. Kyseessä oli toiseksi pahin ebolaepidemia, joka kesti lähes kaksi vuotta Itä-Kongossa. Sairauteen kuoli yli 2 200 ihmistä. Alueen levottomuuksien vuoksi apua oli vaikea saada paikalle. – Jos vertaa aiempiin epidemioihin, tämä oli pisin, vaikein ja tappavin, Kongon terveysministeri Eteni Longondo kertoi toimittajille. Kongossa on ollut yhteensä 11 ebolaepidemiaa, eniten maailmassa. Virus havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1976 lähellä Ebola-jokea Kongossa. Virus aiheuttaa vakavan verenvuotokuumeen, joka johtaa usein kuolemaan. THL:n mukaan tartunnan saaneista keskimäärin joka toinen menehtyy. Toisaalla Kongossa on alkanut uusi ebolaepidemia. Ainakin 24 tartuntaa on todettu yli 1 000 kilometrin päässä lännessä Mbandakan kaupungissa. 13 ihmistä on kuollut. Geneettisen testauksen mukaan epidemiat ovat erilliset. Terveysministeri Longondo sanoo, että epidemian rajoittaminen onnistuu helpommin Mbandakassa kuin Itä-Kongossa, koska se kuuluu maan vakaisiin alueisiin. Itä-Kongossa osa paikallisista johtajista ja asukkaista suhtautui epäluuloisesti ebolaa vastaan taistelleeseen terveydenhuoltohenkilökuntaan. He muun muassa pitivät ebolaa kuvitelmana. Sairaaloihin, joissa ebolapotilaita hoidettiin, hyökättiin. Hyökkääjiä olivat vihaisten paikallisten asukkaiden lisäksi taistelijaryhmät, jotka toimivat Ugandan ja Ruandan vastaisilla raja-alueilla. Historian pahimmasta ebolaepidemiasta kärsittiin Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016. Yli 11 300 ihmistä kuoli pääasiassa Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa.