Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Pian päätetään, millä tavoilla PoSa säästää – myös PoSan työilmapiirin paljon puhuttujen ongelmien selvittämisessä on edetty

Kun kuntien taloustilanne on heikko, säästöjä on pakko saada aikaiseksi. Pohjois-Satakunnan peruspalvelujen kuntayhtymä PoSa esitteli joulukuun alussa sopeuttamissuunnitelman, jonka säästöpotentiaali on yli 2 miljoonaa euroa vuonna 2020. Suunnitelma etenee nyt selkeillä askelmerkeillä. Yhtymähallitus kokoontuu käsittelemään lukuisia muutosehdotuksia 22. tammikuuta, ja yhtymävaltuusto hyväksyy tehdyt päätökset 6. helmikuuta. Yhtymävaltuuston puheenjohtaja Keijo Kerolan mukaan joihinkin suunnitelmassa mainittuihin säästökohtiin on jo ryhdytty, ja moniin muihin on varauduttu. – Vuodeosaston potilasmäärää on vähennetty. Kotisairaanhoitoa on kehitetty, eli sairaanhoitajia on siirretty sille puolelle. Kerola pitää ydinasiana hoitoketjun jatkuvuutta. Kierron pitää toimia niin, että asiakas saa oikeaa palvelua jokaisessa vaiheessa. Kerolan mukaan osa suunnitelman säästökohdista on ainakin lyhyellä aikavälillä utopiaa. – Esimerkiksi se, että hoitaisimme päivystyksen omilla lääkäreillä, tuntuu aika mahdottomalta. Meillä ei ole riittävästi resurssia siihen – ei ole omia lääkäreitä. Se on se suurin kynnys. Kerola näkee isoimpana ongelmana henkilöstön rekrytoinnin. Erityisesti sosiaalityöntekijöistä ja lääkäreistä on vajetta. – Jos joudumme käyttämään ostopalveluita yhä enemmän, se on kallista lystiä. Kerola uskoo kuitenkin, että pienistä puroista koostuva kahden miljoonan euron säästötavoite on realistinen. Perhe- ja aikuispuolelle on siirretty 4–5 työntekijää ennaltaehkäisevään työhön. Kerolan mukaan nimenomaan ennaltaehkäisyyn panostaminen tuo huomattavasti säästöjä pitkällä aikavälillä. Organisaatiouudistus on yksi sopeuttamissuunnitelman keskeisimmistä kohdista. Uusi rakenne tulee Kerolan mukaan olemaan lähempänä PoSan käytännön toimintaa. – Tätä kautta saadaan tehokkuutta ja voidaan ajatella asioita uudelleen. Organisaatiouudistuksessa on suunniteltu sosiaali- ja perhepalvelujen yhdistämistä samaksi kokonaisuudeksi. PoSa kävi juuri läpi yt-neuvottelut. Niissä ei kuitenkaan irtisanottu eikä lomautettu henkilökuntaa, vaan käytiin sopeuttamissuunnitelma tarkkaan läpi. Henkilöstö sai tehdä suunnitelmaan omia huomautuksiaan. "Kyllä meidän pitää henkilöstön jaksamisen kannalta olla huolissamme. Henkilöstö ei saa kuormittua liikaa, ja työpaikan on oltava turvallinen. PoSaa ovat vaikean taloustilanteen lisäksi kiristäneet työilmapiirin ongelmat. Joukko PoSan entisiä työntekijöitä arvosteli mielipidekirjoituksessaan rajusti henkilöstöjohtamista ja työilmapiiriä etenkin sosiaalipuolella. Kerolan mukaan asian käsittelyssä on menty eteenpäin. – Asia on sellaisessa vaiheessa, että en nyt voi ottaa siihen kantaa. Ongelmia on kuitenkin lähdetty käsittelemään, ja katsotaan, mihin käsittely johtaa. Sopivassa vaiheessa tiedotamme asiasta avoimesti, Kerola suostuu sanomaan. – Kyllä meidän pitää henkilöstön jaksamisen kannalta olla huolissamme. Henkilöstö ei saa kuormittua liikaa, ja työpaikan on oltava turvallinen ja terveellinen. Kerolan mukaan PoSassa ei tukalasta tilanteesta huolimatta ole käynnissä kriisiä. – Tämä on niin sanotusti normaalia epänormaalia. Olen ollut niin pitkään sosiaali- ja terveyspuolella, että koskaan ei oikein mikään tule yllätyksenä. Valtakunnallisesti Kerola luottaa siihen sote-malliin, jota hallitus on nyt ajamassa. – Minulla on sellainen ymmärrys, että se on ainut vaihtoehto, jolla pystymme sosiaali- ja terveyspuoleen liittyvät haasteet ratkaisemaan. Pieni yhteisö on hyvin herkkä haavoittumaan, joten tarvitsemme leveämmät hartiat.