Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Söörmarkun uudessa risteyksessä piilee vaara, sanovat raskaan liikenteen kuljettajat: ”aivan varmasti siinä on talvella joku metsässä” – Katso videolta, miltä tiukka kurvi näyttää kuorma-auton kyydissä

Syyskuun alussa liikenteelle avattu Söörmarkun eritasoristeys herättää huolta raskaan liikenteen kuljettajissa. Erityisesti valtatie 23:lta 8-tielle käännyttäessä kurvi on heidän mukaansa niin jyrkkä, että vahinkojen riski vaikuttaa todennäköiseltä. Kuljetusliike Kalevi Huhtala ja Transpori vahvistavat ongelman Satakunnan Kansalle . Suurin ongelma raskaalle kalustolle ei ole niinkään tiukka, lähes 90 asteen käännös, sillä samankaltainen oli Kuljetusliike Kalevi Huhtalan toimitusjohtajan Kati Huhtalan mukaan jo vanhassa mallissa. Isompi päänvaiva on uuden mallin myötä tullut tilanpuute käännöskohdassa. – Kuljettajien mielestä liittymä on jätetty liian ahtaaksi, jolloin kääntyminen on vaivalloista. Kysymyksiä on herättänyt, että miksei tilaa ole käytetty enemmän ja tehty käännöksestä loivempaa. – Ei siinä voisi kuvitella ajavansa lähellekään kuuttakymppiä, Nina Aalto Transporista toteaa viitaten alueen nopeusrajoitukseen. Kun kymmenisen vuotta raskaan liikenteen parissa työskennellyt Petri Ruohola ohjaa risteyksessä kuorma-auton Porin suuntaan, 60 kilometrin tuntivauhti todella tuntuu. – Nyt on pakko alkaa hiljentää, hän toteaa ja napsauttaa vakionopeudensäätimen pikaisesti pois, kun auto saavuttaa kurvin sillan jälkeen valtatie 8:n yllä. Korkean kuorma-autonkin kyydissä tulevaa mutkaa on vaikea ennakoida, jos tie ei ole tuttu. Ruohola ajaa reitin vielä kahdesti. 40 kilometriä tunnissakin on liikaa. 30–35 paikkeilla vauhti alkaa olla sopivampi. – Jos on vielä isompi kalusto, kuormaa ja jo 300 kilometriä ajoa alla, niin varovainen saa kyllä olla, hän toteaa. Ennen uusimista Söörmarkun risteyksessä raskaalla ajoneuvolla oli varaa ottaa enemmän tilaa. Esimerkiksi kesäöisin, jolloin muuta liikennettä on ollut vähän, käännökseen pystyi hakemaan loivuutta vastaantulevien kaistalta, Huhtala kuvailee. – Enää se ei ole mahdollista. Jyrkät käännökset ottavat kaluston sekä renkaiden päälle ja vahinkojen mahdollisuus kasvaa. Huhtala ja Aalto kertovat kuljettajien odottavan erityisen huolestuneena, millaista paikalla on ajaa talvella. Liukkauden vuoksi nopeutta on tiputettava vieläkin reippaammin. Lisäksi lumen vuoksi tila pienenee entisestään. – Risteyksessä päivittäin ajava kuljettajamme totesi odottavansa jännityksellä ensimmäisiä liukkaita. Että aivan varmasti siinä on talvella joku metsässä, Aalto kertoo. Läheltä piti -tilanteilta on toistaiseksi vältytty. Haasteista huolimatta Huhtala korostaa, että vanhaan risteykseen verrattuna uudessa mallissa kaikki on parannusta. – Enää ei tarvitse huolehtia vasemmalta tulevista, vaan kääntymiseen voi keskittyä täysin. Kriittinen palaute Söörmarkun eritasoristeyksen kireistä käännöksistä ja ahtaudesta on uutta, sanoo projekti-insinööri Elina Keränen Väylä-virastosta. – Meille asti ei ole tullut tästä näkökulmasta mitään palautetta. Erikoiskuljetusten ihmiset ovat olleet mukana suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Silloin ei tullut palautetta meille, eikä nyt käyttöönottovaiheessa, Keränen sanoo. Hän tarkentaa ainoat huomautukset ovat tulleet joistakin reunakiveyksien korkeudesta. Saadun palautteen perusteella niitä on madallettu. – Pitää nyt ottaa yhteyksiä ja selvittää asiaa, Keränen lisää. Video näyttää, miltä Söörmarkun risteyksen liittymän tiukka kurvi näyttää kuorma-auton kyydistä käsin: Söörmarkun risteysalueen uusimisesta sovittiin Liikenneviraston, Porin kaupungin ja Kreate Oy:n välillä urakkasopimus vuonna 2018. Urakka sisälsi eritasoliittymän rakentamisen valtateiden 8 ja 23 risteykseen liittymäjärjestelyineen. Lisäksi valtatie 23:n varressa oleva Söörmarkun-Lehtolan risteys uusittiin. Uusi eritasoliittymä otettiin käyttöön 5. syyskuuta. Ennen uusimista risteys oli tunnettu kovasta tungoksesta ja ruuhkautumisesta. Risteyksessä kulkee päivittäin tuhansia ajoneuvoja. Valtio on myönsi Söörmarkun alueen liittymähankkeelle 6,1 miljoonan euron rahoituksen. Porin kaupunki osallistui liittymäalueiden muutostöihin 1,5 miljoonalla eurolla. Hanke on osa valtatie 8:n Turku-Pori -välin vuonna 2014 alkanutta parannushanketta.