Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Hyryläinen on ”kotikentällään” tulikuumassa Dohassa – MM-maraton juostaan keskiyöllä, silloinkin lämmintä on 30 astetta: ”Varmasti tulee normaalia enemmän keskeyttämisiä”

Anne-Mari Hyryläinen juoksee syyskuun lopulla Dohan MM-kisojen maratonin ”kotikentällään”. Hyryläinen, 41, on asunut jo 13 vuotta Arabiemiraattien Dubaissa. Yleisurheilun MM-kisat käydään Qatarin pääkaupungissa Dohassa 27. syyskuuta–6.lokakuuta. Matkaa kaupunkien välillä on maantietä pitkin reilut 600 kilometriä. Molemmat kaupungit sijaitsevat Persian lahden rannalla. Yhdistäviä tekijöitä ovat hiki ja hiekka. Dohassa ja Dubaissa on kesällä tukahduttavan kuuma ja hiekkaerämaa levittäytyy kaupunkien ulkopuolella. Aamuvarhaisella lämpötila on 30 asteessa, mutta päivällä syyskuussakin mittari voi olla 40 asteessa. Silloin ei ulos ole asiaa. – Täällä mennään ilmastoidusta tilasta toiseen. Joka puolella on hyvät ilmastoinnit – uima-altaatkin ovat viilennettyjä. Kuumuus määrittää myös harjoitusrytmin. – Normaali harjoituspäiväni kuumaan aikaan on sellainen, että herään neljän jälkeen ja käyn tekemässä 10–20 kilometrin lenkin ulkona. Iltapäivällä on toinen harjoitus juoksumatolla. Minuutti ennen puoltayötä Maraton juostaan heti MM-kisojen avauspäivä perjantaina – tai tarkalleen ottaen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Startti on 23.59 ja maaliin tullaan kello kahden jälkeen aamuyöllä lauantain puolella. Silloinkin lämmintä on päälle 30 astetta. – Tuo on hyvä ajankohta. Toinen vaihtoehto olisi juosta aamulla varhain, mutta minun mielestäni yö on parempi. Hyryläinen viritteli kehoaan yöjuoksua varten tekemällä syyskuun alkupuolelta lähtien pääharjoituksensa puolilta öin. Maltti on valttia Hän tuntee paikalliset olot vuosien kokemuksella ja uskoo, että tästä on jonkun verran hyötyä. – Afrikkalaiset hyötyvät sääoloista eniten, mutta tietenkin siitä on itsellenikin etua, että tiedän kuumuuden vaarat. Nesteiden nauttiminen ja maltti ovat valttia. – Varmasti kisassa tulee normaalia enemmän keskeyttämisiä, Hyryläinen ennakoi. – Liian luja alkuvauhti kostautuu kuumuudessa tuplana normaalioloihin verrattuna. Tärkeintä on juosta omaa vauhtiaan. Kilometrit ovat tärkeitä Hyryläinen harjoitteli heinä-elokuussa kuukauden korkean paikan leirillä Font Romeaussa Ranskassa. – Harjoitusjakso sujui hyvin. Juoksin 800 kilometriä kuukaudessa. Se on urani kolmanneksi paras harjoituskuukausi kilometrillä mitattuna. KIlometrit ovat Hyryläiselle tärkeitä. – Tulokseni määräytyvät ihan selkeästi harjoitusmäärien mukaan. Hyryläinen oli viime vuonna loistavassa kunnossa. Hän juoksi tammikuussa 2018 Dubaissa ennätyksensä 2.28.53 maratonilla ja keväällä huhtikuussa Berliinissä puolimaratonin ennätyksensä 1.11.04. Hyvä kausi katkesi kuitenkin jalkavaivoihin eikä Hyryläinen voinut osallistua Berliinin EM-kisoihin elokuussa. – Se oli iso pettymys. EM-kisat olivat uran päätavoite. Jalkavaivat ovat piinanneet juoksijaa tämän vuoden puolellakin. – Mutta nyt ne on saatu hallintaan niin, että olen pystynyt harjoittelemaan hyvin. Hyryläinen uskoo kuntonsa olevan samalla tasolla kuin ennätysjuoksussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että aika olisi sama kuin ennätys. – Kuumuus vaikuttaa ilman muuta lopputuloksiin. Kauhean kovia aikoja ei juosta. Oma tavoitteeni on mahdollisimman hyvä sijoitus.