Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Katso maalit: Ässät kärsi niukan tappion paikallispelissä – Lukko voittoon päätöserässä

1. erä : (1–0) Ässät oli ottelun alussa pirteä, ja Oskari Setänen joutui ensimmäisen ensimmäisen viisiminuuttisen aika torjuntatöihin Ässien Daniil Tarasovia useammin. Paras paikka siunaantui kuitenkin Lukolle, kun Jonne Tammela pääsi laukomaan aloituspisteiden välistä. Aktiivisuus palkittiin myös ensimmäisenä ylivoimana, kun raumalaisjoukkueen vahvuuteen palannut Kristian Pospisil lähti jäähylle estämisestä. Avausmaali jäi näkemättä, eikä Ässät saanut merkittävää painostusta aikaan. Jäähyn jälkeen Lukko onnistui maalinteossa. Mikko Petman pääsi puolittaiseen läpiajoon ja ujutti kiekon Tarasovin selän taakse. Lukon 1–0-maali Telia TV:n kuvaa Avausosuman jälkeen Lukko otti vahvemman otteen pelistä, ja ensimmäisen erän jälkimmäinen puolisko pelattiin entistä enemmän Ässien puolustusalueella. Juuri ennen erätaukoa alkoi tapahtua. Välillä molemmilla joukkueilla oli jäällä kuusi kenttäpelaaja, ja tilanteet aaltoilivat välillä päästä päähän. Kiekko pomppi Tarasovin maalilla tolppaan, ja paikkansa oli Ässilläkin. Pari minuuttia ennen loppua Otto Kivenmäki komennettiin jäähylle, mutta paras paikka avautui Atte Mäkiselle. Setänen onnistui kuitenkin torjunnassaan. Lukko ei onnistunut ylivoimallaan. 2. erä: (1–2) Toisen erän ensimmäinen kaksi minuuttia pelattiin täysin Lukon määräämään tahtiin. Viiden minuutin kohdalla raumalaisten vahva myllytys tuotti maalipaikkoja tiheään tahtiin, ja Tarmo Reunasen laukaus kolisi Tarasovin maalin tolppaan. Ässät kuitenkin pääsi erän tapahtumiin mukaan. Peter Tiivola ja Kivenmäki rakentelivat paikan Lenni Killiselle, mutta Setänen ehti venyä patjatorjuntaan. Seuraavassa vaihdossa Setänen nappasi kiinni Tylor Spinkin yrityksen. Yksi Ässien parhaista paikoista siunaantui pelipaikkaansa jo ottelun alussa Atte Mäkisen kanssa vaihtaneelle Topias Haapaselle. Rystynosto huippuetäisyyksiltä suuntautui päätyverkkoon. Ottelun puolivälissä David Nemecekin laukaus osui Ässien maalin edessä Tommi Taimea rintaan. Taimi satutti tilanteessa itseään, mutta jäi jatkamaan peliään. Kiekko ajautui uudelleen siniviivaan, ja Kristian Pospisil laukoi Lukon toisen osuman. Lukon 2–0-maali Telia TV:n kuvaa Kotijoukkueen painostus ei hellittänyt, joten Tarasovilta vaadittiin huipputorjunta estämään lisämaalien syntyminen. Lukon kakkosketju pyöritti ässäpakkeja aivan kuin halusi, ja Tarasovin tuplatorjunta piti maalimäärän kurissa. Ässät ei kuitenkaan luovuttanut. Aleksi Rekosen rystysupaisu painui helpohkosti Setäsen ohitse kesken raumalaisten painostuksen. Ässien 2–1-maali Telia TV:n kuvaa Setäsen vaikeudet jatkuivat toisen erän viimeisellä minuutilla. Lenni Killisen laukaus putosi Lukko-vahdilta, ja Peter Tiivola pääsi entistä seuraansa vastaan katkaisemaan maalittoman 22 ottelun putkensa. Ässät nousi kahden maalin takaa tasoihin kahdessa minuutissa ja 13 sekunnissa. Ässien 2–2-maali Telia TV:n kuvaa 3.erä: (1–0) Lukko sai päätöseränkin alkuun luotua painetta Tarasovin maalille, mutta kun tilanne kääntyi toiseen päähän, Ässät pääsi ylivoimalle. Puolentoista minuutin kohdalla Reunanen vippasi kiekon suoraan oman maalin takaa katsomoon. Ylivoiman aikana Teemu Vuorisalo pääsi kokeilemaan maalintekoa suoraan syötöstä, mutta tämän Setänen poimi eleettömästi. Lukko selvisi lopulta Reunasen jäähystä vaivatta. Lukon johtomaali meni käytännössä ykkösketjun sähläämiseksi. Tiivola ja Killinen hävisivät kaksinkamppailunsa, eivät puolustajat pystyneet juuri parempaan suoritukseen. Lukas Klok pääsi iskemään raumalaisten kolmannen osuman. Lukon 3–2-maali Telia TV:n kuvaa Yhdeksän minuutin kohdalla Tiivola joutui poistumaan pukusuojan puolelle. Sitä ennen hän oli vaihdon poissa ketjustaan, ja Saku Salmela pelasi hyökkääjänä. Ässät sai reilua minuuttia myöhemmin mahdollisuutensa, kun avausmaalin tehneelle Mikko Petmanille vihellettiin jäähy kiinnipitämisestä. Ylivoimalla Tiivolan paikalla pelasi Rekonen. Tiivola seurasi pelin tapahtumia jääpussi kädessä. Porilaisten ylivoima ei paikallispelissä toiminut viime aikoina nähdyllä tavalla. Ässien ei onnistunut hyödyntää mahdollisuuttaan tasoitukseen. Ässätkin sai vielä mahdollisuutensa, mutta Markus Niemeläisen veto hyvästä paikasta suuntautui suoraan päin Setästä. Tiivolan puuttuminen sentterin paikalta näkyi porilaisten peluutuksessa sekä myös suorituksissa. Puolitoista minuuttia ennen pelin loppua Tarasov otettiin maalilta pois. Hyökkäyspään aloitus antoi Ari-Pekka Selinille mahdollisuuden myös aikalisään. Ilman maalivahtia pelatessaan patapaidat saivat vetoja kohti Lukon maalia, mutta ne suuntautuivat juuri liikaa Setäsen syliin. Ottelu päättyi Lukon 3–2-voittoon. Maalit: 9.52 Mikko Petman (Ville Petman, Heikki Liedes) 1–0 30.45 Kristian Pospisil (David Nemecek, Lukas Klok) 2–0 37.15 Aleksi Rekonen (Mikko Salmio, Jyri Marttinen) 2–1 39.28 Peter Tiivola (Lenni Killinen, Otto Kivenmäki) 2–2 45.23 Klok (Pospisil, Sebastian Repo) 3–2 Ässien kokoonpano Ykköskenttä: Otto Kivenmäki–Peter Tiivola–Lenni Killinen Tommi Taimi–Teemu Vuorisalo Kakkoskenttä: Tyson Spink–Tylor Spink–Roni Hirvonen Markus Niemeläinen–Jakob Stenqvist Kolmoskenttä: Atte Mäkinen–Aleksi Rekonen–Miro Mäkinen Jyri Marttinen–Olli Vainio Neloskenttä: Topias Haapanen–Niklas Appelgren–Mikko Salmio Saku Salmela Maalivahdit: Daniil Tarasov (Sami Aittokallio) Lukon kokoonpano: Ykköskenttä: Kristian Pospisil–Justin Danforth– Ponthus Westerholm Ville Heinola–Robin Press Kakkoskenttä: Jonne Tammela–Pathrik Westerholm–Sebastian Repo Tarmo Reunanen–Ilkka Heikkinen Kolmoskenttä: Linus Nyman–Eetu Koivistoinen–Toni Koivisto Lukas Klok–Vili Laitinen Neloskenttä: Ville Petman–Heikki Liedes–Mikko Petman David Nemecek Maalivahdit: Oskari Setänen (Tobias Ancicka)