Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Vaalikampanjoinnissa oli häirintää – Rinne kehotti kansanedustajia olemaan ihmisiksi

Rinne sanoi, että eduskuntavaalikamppailun aikana oli havaittavissa poikkeuksellisen paljon ehdokkaiden häirintää, väkivallalla uhkailua ja jopa väkivallan tekoja. Hän piti sitä demokratian kannalta vaarallisena. Rinne kehottikin kansanedustajia olemaan ihmisiksi. Hän muistutti, että kansanedustajien tehtävänä on vaalia demokratiaa ja sen toteutumista. – Me emme saa antaa pelon sulkea suita, emmekä estää ehdokkaaksi asettumista tai ehdokkaana toimimista. Meillä on vastuu ylläpitää turvallista, toista ihmistä kunnioittavaa ja keskustelun sallivaa ilmapiiriä suomalaisessa yhteiskunnassa. Rinteen mukaan siinä ei vaalikampanjassa parhaalla tavalla onnistuttu, mutta tilanne voidaan korjata. Hän uskoi, että halua siihen eduskunnasta löytyy. Rinteen mielestä tärkeätä on myös muistaa, että jokainen suomalainen, myös se joka ei äänestänyt tai äänesti toista puoluetta, on yhtä arvokas kuin omakin äänestäjä. Hän oli sitä mieltä, että yhteistyö tuottaa politiikassa parempia tuloksia kuin konfliktin hakeminen. – Politiikka on parhaimmillaan silloin, kun erilaiset näkemykset kohtaavat, keskustelevat, oppivat toisiltaan ja saavuttavat yhteisymmärryksen. Siihen teille, arvoisat kansanedustajat. tarjoutuu päivittäin mahdollisuus. Rohkaisen jokaista ainakin kokeilemaan. – Uskallan väittää, että kokemus on positiivinen. Tällä tavalla on mahdollista toteuttaa politiikan kunnianpalautus, Rinne sanoi. Hän sanoi, että kansanedustajat ovat nyt neljä vuotta vastuussa siitä, että huomenna on paremmin kuin tänään ja korosti luottamuksen merkitystä. – Muistutan jokaista kansanedustajaa siitä, että viime kädessä eduskunta turvaa sen, että ihmisten luottamus lisääntyy ja jokainen ihminen pidetään mukana. Siniset pois ministeriaitiosta Juha Sipilän (kesk.) toimitusministeriö istui ministeriaitiossa valtiopäivien avajaisten ajan. Eduskunnasta kokonaan pudonneen hallituspuolue sinisten edustajia ei ministeriaitiossa näkynyt. Sinisillä on viisi ministerin paikkaa toimitusministeriössä.