Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Peter Tiivola katkaisi kuivan putkensa ja loukkaantui: ”En vain pystynyt pelaamaan loppuun asti”

Kuumat kädet joutuivat Raumalla jäihin, ja se saattoi olla yksi iso syy Ässien tappiolliseen tulokseen. Peter Tiivola sai iskettyä toisessa erässä maalin, joka katkaisi hänen pitkän kuivan kautensa. Maalittomia kamppailuita ehti mahtua pelaajan kalenteriin peräti 22, ennen kuin kiekko päätyi Raumalla Lukon verkkoon. 2–2-tasoitus maistui Ässille ja luonnollisesti myös Tiivolalle, joka tuuletti osumaansa antaumuksella. Lisääkin olisi voinut tulla. – Tietysti se tuntui hyvältä ja erityisesti Raumalla onnistuminen maistui minulle, myös Lukossa urallaan pelannut ja raumalaiskannattajien kanssa omaa peliään pelaava Tiivola sanoi. Kolmannessa erässä miehen positiivisesti alkanut iltapuhde synkkeni. Hänen kätensä sai taklauksen yhteydessä kovan osuman ja peli jäi siksi kesken. Viimeisen Tiivolan pelaaman vaihdon aikana Lukko iski 3–2-maalin, joka oli kamppailun voitto-osuma. Pelaajan kaksinkamppailussa näkyi, ettei hän ollut siinä ihan terävimmillään. –Harmitti todella paljon jättää peli kesken, mutta en vain pystynyt pelaamaan loppuun asti, sen verran paljon käsi sattui. Toivottavasti siinä ei ole mitään pahempaa ja pystyn pelaamaan jo seuraavassa pelissä, Tiivola puhalsi. – Asiaa katsotaan varmasti alkuviikolla lisää, eikä tässä osaa ennakoida yhtään mitään. Tuntui, että tänään oli itselläni ihan hyvä peli menossa ennen osumaa. Kipu kädessä oli haastattelutilanteessa jo lievempi kuin puoli tuntia aikaisemmin, mutta missään nimessä normaalissa kunnossa käsi ei pelin jälkeen ollut. Varmaa on, että ykkösketjun keskushyökkääjänä pari edellistä kamppailua hyvin esiintyneen Tiivolan aukkoa Ässissä olisi vaikea nykymiehistöstä paikata. Ässien ja Lukon kamppailu oli erittäin tasainen. Patapaidat joutuivat tyytymään nollan pisteen pottiin, mutta joukkueen esitys oli ihan kelvollinen. – Olisimme mielestäni ansainneet pelistä jotain, mutta mitään ei siitä saatu. Se on vain hyväksyttävä, Tiivola mietti. Ässillä on meneillään vaikea kuukausi, eikä vastus helpotu ensi viikollakaan, kun Tappara ja Kärpät luistelevat porilaisten kiistakumppaneiksi. Tältäkin kannalta ajatellen tämän viikon nollan pisteen potti HPK:n ja Lukon vieraina on kova pala nieltäväksi. Tiivola haluaa nähdä asiassa positiivisemman puolen, vaikka tappiot tietysti pelaajaa harmittavatkin. – Kaikki jätettiin mielestäni kaukaloon, eikä se nyt riittänyt. On vaikea vaatia joukkueelta siinä mielessä enempää. Pari pomppua olisivat voineet muuttaa tilanteita toisenlaisiksi, Tiivola mietti. Ässät haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, ja saikin aiheutettua painetta Lukon päädyssä. Vetojen laatu ei vain ollut tarpeeksi hyvä. Ratkaisijaa ei siis tälläkään kertaa rivistöstä noussut esiin. Ongelma on seurannut joukkuetta koko kauden. – Kova taistelupeli. Vaikka molemmat pelasivat perjantaina, saimme aikaa tasokkaan jääkiekko-ottelun. Meiltä peli meinasi karata toisessa erässä käsistä, mutta pääsimme vielä tasoihin. 3–2-maalissa nähtiin harmittava merkkausvirhe, Ässien valmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.