Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vuoden urheilijan äänestys kuvaa muutosta

Vuoden urheilija 2019 äänestys kuvasi yhteiskuntamme sekä arvojemme muutosta. Jalkapallo ja joukkuelajit tekivät nimittäin todellisen läpimurtonsa. Vuoden urheilija on valittu vuodesta 1947 lähtien. Vuonna 1949 alettiin valitsemaan myös vuoden naisurheilijaa. Alkuvuosina Vuoden urheilija titteli meni suksilla harrastettavan lajin edustajalle (hiihto, yhdistetty, mäkihyppy ja ampumahiihto) tai yleisurheilijalle eli yleensä kestävyysjuoksijalle. Ensimmäisiin pariin vuosikymmeneen mahtuu myös painija, luistelija ja ampuja Vuoden urheilijana. Jonkinlainen murros tapahtui 1968, kun Vuoden urheilija oli painonnostaja Kaarlo Kangasniemi. Pommit kuitenkin jysähtivät vuosina 1973 ja 1982. Ensin Mona-Liisa Pursiainen valittiin ensimmäisenä naisena Vuoden urheilijaksi. Vuonna 1982 formulatähti Keke Rosberg oli Vuoden urheilija. Pääosin 1980- ja 90-luku olivat vielä hiihdon ja yleisurheilun valta-aikaa, mutta joukkoon mahtui uimari Jani Sievinen, ensimmäinen joukkueurheilija Sami Hyypiä sekä autourheilijat Juha Kankkunen ja Mika Häkkinen. Vuonna 1989 alettiin jakaa myös Vuoden vammaisurheilijan palkintoa. Tämän palkinnon jakaminen lopetettiin 2007. Samana vuonna lopetettiin myös Vuoden naisurheilijan palkinnon jakaminen. Vuoden naisurheilijan palkinnon jakamisen jälkeen nähtiin mielenkiintoinen aika, kun nainen valittiin viisi kertaa peräkkäin Vuoden urheilijaksi. Leo-Pekka Tähti oli aiemmin valittu Vuoden vammaisurheilijaksi ja 2016 hänet valittiin Vuoden urheilijaksi. Vuoden 2019 kymmenen kärki on hurja. Kymmenikköön mahtuu 6 joukkueurheilijaa, yksi hiihtäjä, autourheilija, yleisurheilija ja nyrkkeilijä. Kun vielä listalla oleva yleisurheilija on Leo-Pekka Tähti ja nyrkkeilijä Mira Potkonen (naisnyrkkeily oli kiellettyä vuoteen 1988 asti), on kuva yhteiskunnan murroksesta valmis. On mielenkiintoista, että listalla olevista urheilijoista kuudella on ulkomainen työnantaja. Heidän urheilunsa tavoite on lähtökohtaisesti palkkaa maksavan seurajoukkueen tai formulatallin etu eikä esimerkiksi olympiamenestys. Tosin esimerkiksi Teemu Pukki on näyttänyt, etteivät seurajoukkueen ja maajoukkueen etu ole välttämättä ristiriidassa keskenään. Enää emme ole siis yksinurheilijoita ja aika ymmärrettävästi talviurheilun merkitys jääkiekkoa lukuun ottamatta on pienentynyt. Sen sijaan teemme asioita globaalissa maailmassa tasa-arvoisina ja yhdessä tiimeissä. Niin urheilukentillä, työpaikoilla kuin koko yhteiskunnassa. Ville Aalto-Setälä Kirjoittaja on dosentti ja työskentelee pankinjohtajana OP Länsi-Suomessa.