Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Barcelonan johtokunnasta erosi kuusi jäsentä – taustalla käsittämätön sosiaalisen median kampanja, johon liittyy Lionel Messi

Puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun asema sai rajun kolauksen torstai-iltana, kun kuusi seuran johtokunnan jäsentä erosi yhtenäisellä päätöksellä. Kuuden eronneen seuran johtokunnan jäsenen joukossa oli muun muassa varapuheenjohtaja Emili Rousaud , jonka puheenjohtaja Bartomeu nimesi seuraajaehdokkaakseen tammikuussa. Vuonna 2014 seuran johtoon nousseen Bartomeun alaisuudessa Barcelonan hallitus on tuulettunut vinhaa vauhtia. Hänen aikakaudellaan takaoven kautta on poistunut jo seitsemän varapuheenjohtajaa. Rousaud ja kumppaneiden erokirje julkaistiin tiistai-iltana La Vanguardia -lehdessä. Siinä ilmaistiin pettymys seuran viimeaikaisiin tapahtumiin ja vaadittiin aikaistettuja puheenjohtajavaaleja. Bartomeun mandaatti ulottuu ensi vuoden kesään asti. Espanjalaislehden uutisen mukaan lisääkin erouutisia voi olla luvassa. Kirjeessä mainitaan Barca-gate-nimen saanut sosiaalisen median kampanja, joka vuoti julkisuuteen helmikuussa. Radio-ohjelma Que t'hi jugues uutisoi tuolloin, että Barcelona oli palkannut yrityksen lokaamaan seuran nykyisiä ja entisiä nimimiehiä eri some-tileillään, heidän joukossaan muun muassa Lionel Messi , Gerard Piqué ja Pep Guardiola . Tapauksen teki entistä irvokkaammaksi se, että samoilla tileillä yritettiin kiillottaa Bartomeun julkisuuskuvaa. Seuran nykyinen nokkamies on kiistänyt olleensa tapauksen taustalla, vaikkakin seuran tileiltä on virrannut yritykselle rahaa lähes miljoona euroa. Toinen skandaali odotti jo kulman takana, kun koronakriisi pakotti seuran säästötoimenpiteisiin. Julkisuudessa esitettiin tietoja pelaajien nihkeästä kannasta palkanalennuksiin, mikä sai Messin ja kumppanit ärähtämään. Lopulta sopu leikkauksista syntyi, mutta siitä kerrottiin ensimmäisenä pelaajien yhteisessä kannanotossa, jossa seurajohtoa syytettiin neuvotteluiden vääristelystä medialle. Messi antoi suoraa palautetta Myllerrys on näkynyt myös urheilujohdossa. Tällä hetkellä urheilutoimenjohtajan pestiä hoitava Éric Abidal on viimeisen seitsemän vuoden aikana järjestyksessä neljäs mies, joka hoitaa joukkueen kokoamista. Abidal ja Messi olivat napit vastakkain helmikuussa, kun ranskalainen kertoi tammikuisen valmentajanvaihdoksen johtuneen pelaajien laiskasta asenteesta. Argentiinalaisen vastaus entiselle joukkuekaverilleen ilmestyi Instagramiin välittömästi haastattelun julkaisun jälkeen. – Mielestäni urheilujohdon tulisi mainita nimiä, kun pelaajista puhutaan. Nyt meitä kaikkia kyseenalaistetaan, ja se ruokkii kommentteja, jotka eivät ole totta, Messi jyrähti.