Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Tuulivoima kriisissä Saksassa – oljenkortta haetaan Suomesta

Saksan energiakäänne on osoittautumassa suureksi poliittiseksi virheeksi. Sen kustannukset kansalaisille on arvioitu 1 000 miljardin euron luokkaan, kun on päätetty ajaa alas ydinvoima ja luopua hiilestä niin, että nämä korvataan uusiutuvalla energialla, kuten tuulivoimalla sähkön tuotannossa. Maan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet 29 000 tuulivoimalasta huolimatta ja sähkön hinta on Euroopan korkein. Koko tuulivoimala-ala on ajautunut kriisiin. Tuulivoimaloiden valmistajia on mennyt konkurssiin, on jouduttu raskaisiin toimialarationalisointeihin ja alalta on hävinnyt 26 000 työpaikkaa. Maan hallitus on julkaissut äskettäin uuden "ilmastopaketin" ja on juuri sopinut sen parannetusta versiosta. Tällä pyritään korjaamaan energiakäänteen aikaisempia virheitä, mutta edelleen on erimielisyyksiä hallituksen sisällä ja ympäristöjärjestöjen kesken. Ongelmallinen tuulivoimapolitiikka on jouduttu jättämään toistaiseksi tämän paketin ulkopuolelle. Saksan tuulivoiman rakentaminen on romahtanut vuoden 2018 aikana, laskua edellisvuodesta on 55 prosenttia. Käytännössä maatuulivoiman rakentaminen on lähes pysähtynyt vuoden 2019 aikana. Tuulivoimaa vastustaa Saksassa 1 100 kansalaisjärjestöä. Tuulivoiman vastustaminen Saksassa on kasvanut jyrkästi sen todelliset haitat ovat paljastuneet. Suurimpia haittoja ovat terveyshaitat, jopa saksalaiset sairaskassat ovat ottaneet käyttöön oman koodin tuulivoimasta aiheutuville sairauksille. Massiivista vastustamista on myös ympäristö-, luonto- ja maisemahaittojen johdosta. Kun Saksan aikaisemmat tuulivoimatuet loppuvat, niin jo 2021 aloitetaan noin 10 000 tuulivoimalan purkaminen kannattamattomina. Tuulivoimaloiden lapojen romuttamista ja kierrätystä ei ole kyetty vielä ratkaisemaan, joten edessä on suuri ongelma. Kertamuovista valmistettuja komposiittilapoja ei pystytä kierrättämään millään järkevällä tavalla. Toinen suuri ongelma on se, että Pohjois-Saksa on jo rakennettu täyteen voimaloita, eikä ole kunnollisia siirtolinjoja pohjoisesta etelään. Suunnitteilla on ollut valtava ja kallis ns. "siirtolinja-Autobahn" Etelä-Saksaan asti, mutta se on kohdannut yhtä kovaa vastustusta kuin tuulivoimakin. Myös tuulisähkön hinta putoaa ajoittain ylikapasiteetin johdosta ja sähköä on jouduttu lahjoittamaan ilmaiseksi naapurimaihin, jotta Pohjois-Saksa ei mene pimeäksi. Tuulivoiman ongelmat Saksassa ovat johtaneet siihen, että syöksykierteessä omassa maassaan olevat saksalaiset tuulifirmat tarttuvat Suomeen samanlaisena oljenkortena kuin suomalaiset pienet kriisikunnat huutavat tuulivoimaa apuun. Hannu Heinonen Metsänhoitaja, Tammijärvi