Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

MuSa sai vihdoin palkinnon ja nappasi kauden ensimmäisen voittonsa – Juuso Aalto iski kaksi kertaa rankkarista: ”On niin pirun hyvät fiilikset”

Musan Salama on tällä kaudella ensimmäinen porilaisjoukkue, joka ottaa voiton miesten jalkapallon kolmella korkeimmalla sarjatasolla. Pelejä se vaati porilaisjoukkueilta yhteensä yhdeksän. Kolmen pinnan potin MuSa olisi saattanut ansaita peliesitystensä takia jo aikaisemminkin, mutta kauden neljäs ottelu toi vihdoin ryhmälle toivotun tuloksen. Ottelu SJK Akatemiaa vastaan vieraissa päättyi 0–2 (0–1). Molemmat MuSan maalit laukoi rangaistuspotkuista Juuso Aalto . – On niin pirun hyvät fiilikset. Todellinen härkäviikko takana, kun lauantaina olimme Kotkassa ja keskiviikkona Vaasassa. Molemmissa otteluissa pelasimme hyvin, mutta ei saatu palkintoa voiton muodossa. Nyt tuntuu erityisen hyvältä, että saimme napattua kolme pistettä, Aalto sanoi. – Me olemme kyllä ansainneet tämän. Hyvin puristimme edelleen loppuun asti. Rankkareissa Aalto laukoi pallon ensimmäisessä vedossaan itsestään katsoen oikeaan kulmaan ja toisella kerralla vasempaan ylänurkkaan. – Oli EIF:n ajoilta tuttu veskari vastassa, joka tiesi minun lempipaikkani, johon yleensä vedän. Hän meni ensimmäisessä rankkarissa seisomaan siihen nurkkaan ja se meinasi hiukan hämätä. Olen kuitenkin noissa tilanteissa yleensä aika varma. Henkisesti iso tulos Kamppailun avausjakso oli suhteellisen tasainen, mutta MuSa oli siinäkin hiukan edellä. Toinen puoliaika oli sitten MuSalta selvästi avauspuolikasta parempi, ja numerot olisivat voineet olla helposti isommatkin. SJK Akatemia ei montaakaan maalipaikkaa pelissä saanut, kun MuSalla oli maaliensa lisäksi useampi latutontti, joista olisi voinut onnistua. Kerran MuSa sai pallon ylärimaan, ja muitakin tilanteita aukesi varsinkin lopussa. Loppuminuutteja helpotti se, että SJK Akatemian Sami Sipola sai punaisen kortin 79. minuutilla. – Eka puoliaika oli ehkä vähän hermostunutta, eikä ihan uskallettu kääntyä pallon kanssa riittävästi. Tehtiin pieniä muutoksia ja toinen puoliaika oli paljon parempi, valmentaja Ville Ullanen totesi. Vaikka MuSa on pelannut kauden aikana ihan hyvin, on voitto karttanut joukkuetta. Henkisesti kolme pistettä merkitsi ryhmälle paljon. Sen myöntävät valmentaja Ulanen ja joukkueen lauantain sankari Aalto. – Tämä peli teki viikosta plusmerkkisen, kun kolme pistettä saimme. Voittaminen on kuitenkin kaikkein tärkein asia ja sitä tässä ainoastaan ja pelkästään halutaan, Ulanen sanoi. – Tällä oli meille joukkueena iso merkitys. Kyllä äijistä huomasi, että todella hyvää teki kauden ensimmäinen voitto, Aalto kiteytti.