Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Taas konsulttia potkitaan

Hetki sitten yritykset olivat vielä kaikki samassa koronaveneessä. Sitten lehdet alkoivat julkaista Business Finlandin kehitystukia saaneiden yritysten nimiä. Tukia saaneita alettiin oitis naulaamaan häpeäpaaluun. Varsinkin, jos kyseessä sattui olemaan konsultti. Tukea saanutta konsulttiyrittäjää sattuu päähän. Konsultin yritys ei kai ole yhtä tärkeä, kuin jonkun muun ammatinhaaran yritys. Konsulttia koulukiusataan porukalla muulloinkin. Ei konsultti tietenkään mitään väärinkäytöksiä puolusta, mutta mistä väärinkäytöksistä nyt on varmuus? Onko kotisohvien tuomioistuimilla käytössään enemmän faktoja yritysten asioista kuin konsultilla itsellään tai rahoituskäsittelijöillä? Onko väärinkäytöstä se, että on julkisessa ammatissa, vai se, että on ennen koronaa tehnyt tulosta vai kenties se, että on konsultti? Kehittäminen kuulostaa melkein koronaakin pahemmalta vitsaukselta. Konsulttien keksintöä. Konsultin synti korona-aikana on omasta yrityksestä löytynyt kehitystarve, kun maksavien asiakkaiden ongelmat tai tilaukset loppuvat. Sen sijaan, että pistää pillit pussiin, lapun luukulle ja marssittaa henkilökunnan kilometritehtaalle, konsulttikin saa tuen turvin rakentaa tulevaisuutta, jossa rattaat edelleen pyörivät, kun talous palaa raiteilleen. Mihin konsultti sitten tukea käyttää? Se alkaa selvittää, kokeilla, korjata tai kehittää liiketoimintaansa. Se pohtii, miten toimintaa tai tuotantoa olisi organisoitava, tuotteita tai palveluita uudistettava ja alihankinta-, ja kumppanuusketjuja korvattava. Tuki mahdollistaa pandemian kestävien ratkaisujen kehittämisen tilauskirjan tyhjennyttyä. Yhteiskunta maksaa nyt siitä kehittämisestä. Tuen ansiosta työpaikat säilyvät, verorahat kertyvät ja ostovoima pysyy yllä. Säästyy työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia. Kun yritykset vahvistuvat tuettuna, ei hallituksenkaan tarvitse myöhemmin luoda niin paljoa uusia työpaikkoja. Yritykset ovat ne jo luoneet. Yhden yrityksen kanssa elää symbioosissa moni muukin yritys. Välillisillä vaikutuksilla on väliä. Mitä nyt neuvoisi konsultti? Se sanoisi, että hallitse kriisiä, ylläpidä normaalia ja johda tulevaisuutta. Jos korona haittaa, hae apua. Äläkä kiusaa ja väheksy muita, jos haluat huolehtia omasta maineestasi. Kirjoittaja on yrittäjänä terveysalaan erikoistuneessa viestintätoimistossa.