Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavilkun ominaisuus hämmentää koronavirukselle altistuneita käyttäjiä: ”En tiedä, olenko altistunut uudestaan”

Koronavilkku-sovellus on aiheuttanut tamperelaiselle Hannele Janhuselle hämmennystä viime päivinä. Janhunen latasi sovelluksen puhelimeensa maanantaina 7. syyskuuta ja sai jo seuraavana päivänä ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta koronavirukselle. Hän pääsi koronavirustestiin saman viikon keskiviikkona ja sai jo perjantaina tiedon negatiivisesta testituloksesta, mutta Koronavilkku ilmoittaa hänen puhelimessaan edelleen altistumisesta. – En saa mistään kuitattua sitä koronavirushälytystä pois. Yritin laittaa sovelluksen poiskin kokonaan ja latasin sen uudestaan, mutta ilmoitus ei häivy. En nyt tiedä, olenko mahdollisesti altistunut uudestaan jossain, Janhunen ihmettelee. Janhusen mukaan terveydenhuollossa ei osattu neuvoa häntä asiassa, eikä ohjetta löydy myöskään ”isosta G:stä” eli Googlesta. Koronavilkun nettisivustokaan ei tee sen viisaammaksi. Uudet altistukset näkyvät vanhojen rinnalla Koronavilkun toteuttaneen ohjelmistoyhtiön Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä kertoo, ettei sovelluksessa tosiaankaan ole poistotoimintoa altistumisilmoitukselle. – Se jää sinne ja katoaa itsekseen sieltä sitten ajan myötä, varmaankin viimeistään parissa viikossa, Köykkä arvioi. – Jos sen jälkeen sattuu tulemaan uusia ilmoituksia, ne tulevat vanhan seuraksi ja sovelluksessa on sitten useampi ilmoitus. Niitä ei tarvitse itse poistaa mitenkään. Köykän mukaan vanhat ja uudet ilmoitukset eivät kuitenkaan voi mennä sekaisin keskenään. Altistumisilmoituksista ja niiden näkyviin jäämisestä on Köykän mukaan tullut jo jonkin verran kysymyksiä Koronavilkun käyttäjiltä. Mietinnässä on, pitäisikö ilmoitusten toteutusta muuttaa, jos ne poikivat enemmänkin kyselyitä. Teknologia-asiantuntija arvelee, että ainakin sovelluksen käyttöohjeistusta tulisi päivittää. – Meille on tullut aika paljon sellaisia usein kysyttyjä kysymyksiä, joita olisi hyvä päivittää [Koronavilkun] ohjeisiin. Niitähän päivitetään jatkuvasti, ja varmaan tämäkin asia löytää tiensä sinne ennen pitkää, Köykkä sanoo. Useita kysymyksiä on tullut myös Android-puhelinten virransäästötoiminnoista. Osa Android-käyttäjistä on huomannut puhelimen kytkeneen itsestään bluetooth-yhteyden pois päältä virtaa säästääkseen, vaikka bluetooth on välttämätön Koronavilkulle. Köykän mukaan käyttäjiä on toistaiseksi ohjeistettu kytkemään virransäästöominaisuudet pois päältä. – Me olemme nyt päivittämässä sovellusta siten, että seuraavassa versiossa sovellus itse kytkee ne virransäästöt pois päältä käyttäjän puolesta. En osaa nyt tarkkaa päivämäärää sanoa, mutta päivitys on tulossa lähiaikoina. Kohta kaksi miljoonaa latausta Koronavilkku julkaistiin elokuun viimeisenä päivänä, ja se on ladattu jo yli 1,9 miljoonaa kertaa. Sami Köykän mukaan sovellus toimii hyvin, ja vaikka joistain ominaisuuksista on kyselty useasti, mitään isompia vikoja ei ole ilmaantunut. – Kun kaksi miljoonaa on menossa ihan hetkenä minä hyvänsä rikki, niin kyllähän siihen määrään mahtuu kaikenlaisia kysymyksiä. Olemme olleet tyytyväisiä siihen, että se [sovellus] toimii hienosti, hän sanoo. Köykän mukaan myös Euroopan laajuinen palvelu, jossa eri koronavirussovellusten taustajärjestelmät alkavat vaihtaa tietoja keskenään, etenee hyvää vauhtia. – Kyseessä on Euroopan laajuinen yhteisprojekti. Kuusi maata lähtee pilotoimaan sitä, ja sitten sitä laajennetaan muihinkin maihin. Palvelu on tarkoitus saada loppusyksystä käyttöön.