Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Porilainen Mediatakojat yhteistyöhön radiojätti Bauer Median kanssa – ”Radio Pori ei ole muuttumassa mihinkään”

Porilainen mediakonserni Mediatakojat Oy on solminut myyntiyhteistyösopimuksen Suomen kaupallisen radion markkinajohtajan Bauer Median kanssa. Yhteistyön mukana sekä Mediatakojien paikalliset että valtakunnalliset kanavat tulevat osaksi Bauer Median kaupallista myyntitarjontaa. Yhteistyö alkaa uuden toimilupakauden käynnistyessä tammikuussa 2020. Käytännössä sopimus tarkoittaa yhteistyötä esimerkiksi kanavien mainosmyynnissä ja mainostuotannossa. Yhteistyö ei kuitenkaan aiheuta muutoksia Mediatakojien henkilöstöön tai radiokanaviin. Mediatakojilla on työntekijöitä 20–30, joista 11 työskentelee Porissa. – Radio Pori ei ole muuttumassa mihinkään, kuten eivät Auran Aallot tai Mikkelin Radiokaan, Mediatakojien toimitusjohtaja Sampsa Jolma kertoo. Mediatakojat omistaa omat kanavansa ja tuottaa jatkossa edelleen myös omia mainoksia. – Voimme saada joitain vahvistuksia toimintaan. Olemme jatkossa yhdessä markkinajohtaja esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Porissa. Meille on mahdollisuus päästä tekemään yhteistyötä näin ison toimijan kanssa. Mediatakojat omistaa paikalliskanavat Radio Porin, Auran Aallot Turussa sekä Radio Mikkelin. Lisäksi yritys toimii Helmiradio ja HitMix -kanavilla 17 eri paikkakunnalla Suomessa yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa. Mediatakojat aloittaa kahden uuden kanavan kanssa vuoden 2020 alussa. Yritys on saanut kaksi toimilupaa Helsinkiin, joiden mukana yrityksen toiminta laajenee valtakunnalliseksi. – Osaltaan yhteistyöllä tuetaan juuri näiden kahden kanavan lanseeraamista, Jolma kertoo. Kanavien sisällöstä ei ole vielä tarkempaa tietoa, sillä niistä tehdään vasta markkinatutkimusta, jonka pohjalta profiilit rakennetaan syksyn kuluessa. Jotain erilaista on kuitenkin luvassa. – Tavoitellaan tietenkin uusia kuulijakuntia. Ei ole mitään järkeä tehdä kymmenettä rock-kanavaa joka paikkakunnalle. Mediatakojien liikevaihto oli 2,14 miljoonaa euroa vuonna 2018. Tilikauden tulos oli tappiolla 80 tuhatta euroa. Yrityksellä on 20–30 työntekijää ja omavaraisuusaste on 4 prosenttia. Mediatakojien tytäryhtiö Jappis Oy harjoittaa markkinointiviestinnän liiketoimintaa Porissa, Raumalla, Turussa ja Helsingissä nimellä Jabadabaduu. Bauer Median kanavavalikoimaan kuuluvat muun muassa Suomen suosituin kaupallinen radiokanava, Radio Nova sekä Radio City ja Iskelmä.