Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Piilovaikuttamisen kahdet kasvot– oikeaa tietoa

tarvitaan Yle esitti televisiossa Docventures-dokumentin (29.10.) trolleista ja disinformaatiosta. Sinänsä ihan hyvä ohjelma, mutta auttamattoman yksipuolinen. Ohjelmasta oli kokonaan jätetty pois hengellinen ulottuvuus, koska sille ei näytetä antavan sille kuuluvaa arvoa. On hyvä, että kansalaisia opetetaan huomaamaan piilovaikuttaminen, jota kaavaillaan myös koulujen opetussuunnitelmiin. On kuitenkin huomattava, että jos kansalaisille ei tuoda kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja tietoon, syntyy helposti juuri se vanhahtava maailmankuva, josta halutaan eroon. Itsenäisyyspäivänpresidentin linnan juhlien erääksi aiheeksi on tänä vuonna valittu oikean ja luotettavan tiedon välittäminen. Miten se onnistuu, jos kansalaisyhteiskunta puhuu avoimesti trollien ja disinformaation häkellyttävästä voimasta ja samaan aikaan virallinen Suomi pyrkii antamaan aivan toisenlaista kuvaa kansallisesta turvallisuudestamme? Eero Kavasto Rovasti, Pori