Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Amphan-hirmumyrskyssä kuollut ainakin toistakymmentä ihmistä – Länsi-Bengalin johtava ministeri pitää myrskyä alueelle suurempana katastrofina kuin koronavirusta

Ainakin 12 ihmisen kerrotaan kuolleen hirmumyrsky Amphanin tuhottua koteja ja aiheutettua tulvia Bangladeshissa ja Intian itäosissa. Syklonin kerrottiin olleen alueella voimakkain 20 vuoteen. Yli kolme miljoonaa ihmistä evakuoitiin rannikkoalueilta myrskyn alta, minkä arvioidaan vähentäneen uhrien määrää merkittävästi. Intialaisen Länsi-Bengalin osavaltion johtavan ministerin Mamata Banerjeen mukaan myrsky on ollut alueelle suurempi katastrofi kuin koronavirus. Tuhojen arviointiin kuluu kolme neljä päivää, Banerjee sanoi uutiskanava CNN:n mukaan. Ministerin mukaan pelkästään itäisessä Intiassa olisi kuollut ainakin 12 ihmistä. Bangladesh puolestaan on vahvistanut kahdeksan ihmisen kuolleen. Sekä Intiassa että Bangladeshissa tuhojen kartoitus alkoi torstaina aamun valjettua.