Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kovaotteinen ryöstö yksityisasunnossa Porissa, saalis 50 000 euroa käteistä rahaa – pahamaineinen väkivaltarikollinen on jälleen epäiltynä

Asuttuun asuntoon Porissa tunkeutuneet miehet ryöstivät yksin asuneen miehen ja saivat saaliikseen asianomistajan ilmoituksen mukaan noin 50 000 euroa käteistä rahaa. Saalis on edelleen suurimmaksi osaksi kateissa. Ryöstöön liittyi erittäin kovaa väkivaltaa. Tapaus sattui viime helmikuussa, ja siitä epäiltynä on vangittu kaksi henkilöä. Ryöstö alkoi selvitä vasta maaliskuussa, runsas viikko tapahtumien jälkeen, kun ryöstössä muun muassa rajusta potkimisesta loukkaantunut uhri hakeutui viimein lääkäriin. Kaksi päivää tämän jälkeen, 8. maaliskuuta, poliisi otti kiinni 42-vuotiaan porilaisen miehen ja lähes kaksi viikkoa myöhemmin, 19. maaliskuuta, 45-vuotiaan porilaisen miehen. Satakunnan käräjäoikeus vangitsi molemmat epäillyt. He vastasivat syytteisiin edelleen vangittuina, kun käräjäoikeus käsitteli kovan luokan ryöstöä torstaina Porissa. Syyttäjä vaatii molemmille epäillyille vähintään 2 vuoden 6 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä ryöstöstä. – Ryöstö on törkeä, koska teossa on käytetty ampuma-asetta, se on tehty erityisen julmalla tavalla ja se on kohdistunut iän ja fyysisen huonokuntoisuuden takia puolustuskyvyttömään henkilöön, syyttäjä perusteli vaatimustaan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, kun otetaan huomioon anastettujen varojen suuri määrä, tekoon liittynyt kotirauhan rikkominen, teon suunnitelmallisuus ja tekijöiden lukumäärä. Pääepäilty (s. 1975) tunkeutui syyttäjän mukaan viime helmikuussa kommandopipolla naamioituneena yksityishenkilön asuntoon Porissa. Asuntoon oli edeltä mennyt toinen mies (s. 1977) , joka päästi naamiomiehen sisään. Heti sisään päästyään naamiomies aloitti uhrin raa’an pahoinpitelyn ja uhkasi häntä käsiaseella. Samalla toinen mies etsi asunnosta rahaa. Oikeuteen haastetun todistajan mukaan seudulla oli yleisesti tiedossa, että uhri säilyttää asunnollaan käteistä rahaa. Syyttäjän kirjallisiin todisteihin kuuluvista uhrin pankkitilitiedoista ilmeni, että uhri oli säännöllisesti vuosien ajan nostanut pankkitililtään suuria summia käteistä rahaa. Epäillyt löysivät asunnosta noin 50 000 euroa. Rahat oli kätketty sohvan käsinojaan. Uhri menetti myös pankkikorttinsa, kaksi kelloa ja matkapuhelimen. 45-vuotias otettiin kiinni porilaisen naisen (s. 1965) asunnolta. Nainen sai torstaina syytteen kätkemisrikoksesta, vaihtoehtoisesti rahanpesusta. Poliisi löysi kotietsinnässä hänen asunnostaan vyölaukun, jossa oli kaksi 500 euron seteliä sekä lompakon, jossa oli pääepäillyn henkilökohtaisia kortteja ja 200 euron seteli, josta löytyi uhrin sormenjälki. Myöhemmin keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tutkimuksissa pääepäillyn dna-tunniste löytyi myös uhrin asunnolta taltioidusta ilmastointiteipin palasesta. Syyttäjän mukaan ilmastointiteipillä yritettiin ryöstön aikana teipata uhrin suuta ja käsiä. Pääepäillyllä on pitkä, väkivallan täyttämä rikoshistoria. Hän oli tekohetkellä ehdonalaisessa vapaudessa, jonka koeaika umpeutuu vasta ensi vuoden tammikuussa. Syyttäjä vaatii käräjäoikeutta käyttämään koventamisperustetta epäillyn aiemman rikollisuuden takia. Miehellä on edellisten tuomioiden peruja olevaa jäännösrangaistusta jäljellä peräti 601 päivää. Syyttäjän mukaan se on nyt pantava täytäntöön. Miehen rikollinen ura ulottuu 1990-luvulle. Hänet tuomittiin Porin Pihlavassa vuonna 1997 tehdystä, niin ikään raakaa väkivaltaa sisältäneestä törkeästä ryöstöstä yli 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hän oli tuolloinkin ehdonalaisessa vapaudessa. Vuonna 2006 hän aiheutti kahden ihmisen kuoleman kaahaamalla autolla huumepäissään Porin Kyläsaaressa. Tuomio muun muassa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta oli 3 vuotta 4 kuukautta. Vuonna 2016 hänet tuomittiin 2 vuoden 8 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä.