Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin kaupunkiliikenteen vähäisyyden vuoksi maksullinen pysäköinti voisi olla maksutonta toistaiseksi – miten on, Porin kaupunki?

Nyt keskustellaan kovasti omavaraisuudesta ja tuotannon palauttamisesta kotimaahan. Kotimaisen työn kalleus arveluttaa. Ratkaisuna saattaa olla automaatio. Ihmisen tekemän käsityön pitäminen minimissään mahdollistaa pienet valmistuskulut. Töitä silti riittää automatisoidussa tehtaassa. Suomessa on paljon hyvää automaatio-osaamista, sitä pitäisi enemmän hyödyntää. MTK:n Marttilalta oli osuvasti sanottu sokerin omavaraisuudesta (SK 13.4.), että on yritetty palauttaa luottamus viljelijöille. Aikansa hinnalla pelleiltiin, niin kävi näin. Tehtaan kosiskeluista huolimatta koneet on myyty ja uusia en aio ostaa. Entinen jurtinviljelijä Taas ylistettiin Harjavallan akkutehdasta. Sanallakaan ei mainittu uhkaa, joka koituu Kokemäenjoelle. Ennustan, että ei kahta vuotta kulu, kun tulee katastrofi joelle. Alajuoksu kärsii, taas. Typeriä perusteluja kuntosalilla käynnille (SK 17.4.). Koronavirus tarttuu myös ilmateitse, kuten jatkuvasti on toistettu. Tautia voi tartuttaa myös täysin oireeton. Siellä hönkiessänne keuhkojanne ulos, miettikää sitä. Koronapesäke. Selkeästi huomaa, että koronatiedotus ei ole vieläkään mennyt ymmärryksen asteelle kaikilla. Edelleen osa ajattelee, että vain yli 70-vuotiaat ovat riskiryhmää ja että pintoja putsaamalla tauti pidetään kurissa. Kiitos Porin kaupungille, kun merkitsitte Kirjurin lenkkipoluille kulkusuunnan. Sitä kun noudatamme, niin eivät pääse vastaantulijat puhaltamaan koronaviruksia toisten kasvoille. Ei niin huonoa, ettei hyvääkin, kuten poikkeustilakin, kun alamme ymmärtää aivan väärän arvostuksen elintavassamme. Tästä seuraa meille parempi asenne ja tyytyväisyys hyvin toimivaan yhteiskuntaan, jossa toimii terveyshuolto ja ruokahuoltokin vaikeinakin aikoina. Siinä se suomalainen sisu, vaikka se vaatii nyt kärsivällisyyttä jonkin aikaa. Hyvä Margit, niin viisaita sanoja (SK 16.4.). Samaa täälläkin on toivottu ja peräänkuulutettu jo pitkään, sanontakin oli kovin tuttu. Nämä arvot tuntuvat valitettavasti olevan kuin katoavaa kansanperinnettä. Julkisesti usein esitetään kaikenlaista, mutta omassa elämässään yhä harvempi piittaa oikein mistään ja solidaarisuus on kateissa, kiltteydestä puhumattakaan. Arvot jakaa yhä harvempi, mutta koitetaan jatkaa pienellä väellä niitä. Ehkä maailma vielä muuttuu. Korona toi ikävän asian kerrostaloomme. Tietämätön on alkanut tupakoida huoneistossaan. Tämä on astmaattiselle melkein kuolemaksi. Vanhassa taloyhtiössä savu leviää moneen viereiseen asuntoon. Tulee luultavasti muutto pois. Nyt on jokaisella aikaa siivota sieltä takapihalta ne vuosikymmenten aikana kerääntyneet ryjät pois. On sitten itsellä ja naapureillakin hyvä mieli. Porin kaupunkiliikenteen vähäisyyden vuoksi kaupunki voisi kyllä ilmoittaa, että maksullinen pysäköinti on maksutonta toistaiseksi. Politiikan entiset linjajaot eivät enää toimi. Jako oikeistoon ja vasemmistoon on vanhentunut, konservatiiveihin ja liberaaleihin. Nykyisin politiikka on jakautunut niihin, jotka tekee, ja niihin, jotka valittaa muiden tekemisestä. Kumpikohan porukka pitää Suomen pystyssä? Kyllä Suomen itsenäisyys on saavutettu niiden avulla, jotka lähtivät taistelemaan. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.