Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vapun edellä Porissa avautunut nuudelikeittoravintola pistettiin jo myyntiin 32 000 eurolla: ”haluan etsiä pienemmän paikan paremmalla sijainnilla”

Pori Hongkongilaisen kokin ura Porin Antinkadulla sijaitsevan nuudelikeittoravintolan vetäjänä on jäämässä yllättävän lyhyeksi. Vapun edellä avautunut Kuren Ramen & Izakaya -ravintola on nimittäin jo pistetty myyntiin 32 000 euron hintaan Yritysporssi.fi:ssä. Kauppaan kuuluvat ilmoituksen mukaan muun muassa ravintolan kalusteet ja laitteet sekä japanilaisvaikutteinen menu ja Facebook-sivu. Mukana tulee myös ravintolan parihenkinen henkilöstö, jota Siu Yan Chow ilmoitti kouluttavansa japanilaisen keittiön saloihin Porilaine-lehden aiemmassa haastattelussa . Chow kertoo tajunneensa jo muutaman päivän kuluttua avajaisista, että isohko ravintolatila, jonka perässä hän tuli Hongkongista Poriin, ei ole sittenkään sopiva hänelle. Siitä syystä hän kertoo päättäneensä pistää ravintolatoiminnan myyntiin sen kummempia jahkailematta. – Myyntipäätökseen on kaksi syytä. Ensinnäkin haluan pystyä tarjoamaan parempaa asiakaspalvelua vähentämällä ravintolani asiakaspaikkojen määrää. Työvoimani ei yksinkertaisesti riitä yli 40 asiakaspaikan ravintolalle. Toiseksi haluan löytää paremman sijainnin ravintolalleni, Siu Yan Chow sanoo. Hän kertoo aloittavansa uuden ravintolatilan etsinnän sitten, kun yrityskauppa aikanaan mahdollisesti toteutuu. Hän ei tässä vaiheessa kommentoi sitä, tuleeko uusi sijainti olemaan Porissa vai jossain aivan muualla. – Uskon, että kuluu pitkä aika, ennen kuin löydän ravintolalleni ostajan, Chow toteaa. Porin ainoan nuudelikeittoihin erikoistuneen ravintolan alkutaivan on ollut kaksijakoinen. Heti avajaispäivänä paikassa riitti runsaasti asiakkaita, mutta ensimmäistä viikkoa varjosti pieni tulipalo ravintolan keittiössä.