Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kirja-arvio: Jälleen yksi lasikatto murtui

Leo-Pekka Tähti on tottunut olemaan pioneeri ja lasikattojen murskaaja suomalaisessa paraurheilussa ja urheilussa ylipäänsä. Porin Bolt on kelannut paljon näkyvyyttä vammaisurheilulle, ja hänelle kuuluu kunnia siitä, että aikanaan ylipäänsä alettiin keskustella, voiko vammaisurheilija olla Suomessa Vuoden urheilija. Ennen ei voinut, mutta nyt voi. Luonnollisesti Tähti oli ensimmäinen perinteisen tittelin napannut paraurheilija – toistaiseksi myös ainut. Siksi on luonnollista, että ensimmäinen suomalaista paraurheilijaa käsittelevä elämäkertakirja kirjoitetaan juuri Tähdestä. Yksien kansien väliin on päätynyt koko Tähden elämä syntymästä aina näihin päiviin eli korona-ajan hankaluuksiin ja Tokion olympialaisten siirtymiseen saakka. Korona sekoitti maailmassa monta asiaa, niin myös kirjaprojektia. Täydellisessä maailmassa kirja olisi päättynyt viidennen perättäisen paralympiakullan maisteluun. Niin varmasti oli ajateltukin, sillä Tähti paljastaa, että hänelle oli ehdotettu kirjan tekemistä ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008. Leo-Pekka Tähden nimikkokirja on väkevää luettavaa ja painavaa asiaa. On helppo ymmärtää, että synnynnäinen selkäydinvamma luo elämään monia haasteita – ei vain henkilölle itselleen, vaan myös hänen lähipiirilleen. Varsinkin kirjan katkelmat Tähden lapsuudesta ovat suorastaan koskettavaa luettavaa. Pojan elämän ensimmäiset vuodet olivat vaikeita hänen vanhemmilleen, joiden mielen täyttivät epätietoisuus, huoli ja katkeruuskin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pyörätuoli ei kuitenkaan lopulta ole ollut Tähdelle este, vaan korkeintaan hidaste. Hän halusi urheilla muiden lasten mukana. Hiihtokilpailuissa välineeksi kelpasi pulkka lyhyillä sauvoilla, jääkiekossa Tähti päätyi yleensä maalivahdiksi, salibandyssä hän oli etevä upottamaan rangaistuslaukauksia eikä pyörätuoli estänyt edes pituushyppyä. Vaikka Tähti oli pyörätuolissa, kaveriporukka otti hänet mukaan peleihin. Tosin pyörätuolia ei hyväksytty mukaan maalivahdin hommiin, koska se peitti liian ison osan maalista. Tahdonvoima ja halu veivät Tähden pitkälle, mutta välillä hän törmäsi rakenteisiin – välillä kirjaimellisestikin. Kuninkaanhaan urheilulukion ovet eivät aikanaan auenneet, koska rakennuksesta ei löytynyt hissiä. Ensimmäinen MM-edustus puolestaan oli jäädä kokonaan kokematta, kun liiton järjestämässä näyttökisassa olikin käytössä ainoastaan käsiajat. Tähti kelasi 100 metrillä maailmanennätyksen alle, mutta kisajärjestäjä ei kelpuuttanut käsiaikoja. Lopulta Tähti pääsi mukaan maratonille, jolla ei ollut tulosrajoja. Leo-Pekka Tähden elämäkerta on käytännössä läpileikkaus siihen, miten suomalainen parayleisurheilu on ottanut viime vuosikymmeninä jättiharppauksia. Se auttaa myös ymmärtämään, millaisen työn takana Tähden paralympiamitalit ja ME-ajat lopulta ovat olleet. Samalla piirretään yhtä lailla kuvaa ihmisestä nimeltä Leo-Pekka Tähti. Kirja paljastaa, ettei porilaiskelaaja suinkaan elä pelkästään askeettista absolutistin elämää, vaan hän lähtee välillä yökerhoihin nollaamaan tilannetta ja keulimaan pyörätuolillaan tanssilattialla. Samoin osansa saavat Tähden parisuhdeasiat. Persoonassa ja yksityiselämässä olisi ollut ehkä vielä enemmänkin avattavaa, sillä mukaansatempaavinta kerronta on niissä osissa, joissa käsitellään asioita, joita ei mitata sekuntikellolla. Ne avaavat Tähdestä uusia puolia, joita hänen julkisuuskuvastaan ei välttämättä ole aina löytynyt. Tähden elämäkerta on selvästi tehty urheilu edellä, ja hyvä niin. Sen kohde on ihminen, joka nousi ”koko kansan Lepeksi” puhtaasti omilla urheilusuorituksillaan.