Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Ministeriö päätti lopettaa PS-nuorten avustamisen – Puheenjohtaja syyttää hyökkäyksestä kansallismielisiä vastaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on päättänyt lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n tämän vuoden avustuksen maksamisen, koska sen mielestä järjestö rikkoo toiminnassaan nuorisolain tavoitteita. Samalla ministeriö perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden. PS-nuorten tälle vuodelle saama avustus on suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on tähän mennessä maksettu 57 500 euron erä. Järjestö kiistää ministeriön takaisinperintäoikeuden ja katsoo, että sen toiminta edistää nuorisolain tavoitteita. – Me ollaan nuorisojärjestö, joka tekee nuorisotyötä. Meidän kautta nuoret pystyvät lähtemään mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja toimintaan. Me ollaan suurimman oppositiopuolueen nuorisojärjestö ja varsin iso sekä näkyvä järjestö. OKM:ltä on härskiä lähteä rahoitusta viemään, PS-nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen kommentoi. Ministeriön mukaan avustuksen peruuttaminen liittyy PS-nuorten virallisella Twitter-tilillä julkaistuun kuvaan tummaihoisesta perheestä, jonka saatteena oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä". Avustettavan nuorisoalan järjestön tulee toteuttaa nuorisolain tavoitteita. Yhtenä tavoitteena on edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista, ja tavoitteen toteuttamisen lähtökohtina ovat muun muassa yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys. Ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajan Esko Rannon mukaan ministeriöstä avustusta haluavan nuorisoalan järjestön on noudatettava toiminnassaan nuorisolakia. Jos lakia ei halua noudattaa, on järjestön hankittava rahoitus toimintaansa jostain muualta kuin nuorisotyön varoista. Kinnunen pitää ministeriön perusteita heppoisina. Järjestön varapuheenjohtaja Toni Jalonen on jo pahoitellut twiittiään, joka oli hänen mukaansa ajattelematon. Niin ikään järjestö on todennut, ettei kyseinen Twitter-päivitys ollut yhdistyksen tai sen hallituksen laatima kannanotto. Avustuksen vievä päätös onkin Kinnusen mielestä vääryys, joka on oikaistava. – Jos ei muu auta, niin oikeuden kautta sitten, hän totesi. PS-nuoret ja OKM ovat käyneet avustuksista oikeutta aikaisemminkin. – Heidän puoleltaan tämä on luonnollinen jatkumo. Tässä on taustalla ihan järjestelmällinen hyökkäys kansallismielisiä ja kansallismielistä politiikkaa vastaan. Näen, että tässä halutaan hiljentää meidät. Perussuomalaisista on tullut viimeisten vuosien ja vaalien aikana ihan iso ja vakavasti otettava puolue. Se varmaan pelottaa vanhaa valtaa ja valtakoneistoa, joten sitten käydään tällaisilla röyhkeillä tempuilla meitä vastaan, Kinnunen kritisoi. Vuonna 2017 korkein hallinto-oikeus hylkäsi PS-nuorten valituksen vuoden 2015 avustuksesta. Vuonna 2014 korkein hallinto-oikeus katsoi PS-nuorten avustushakemuksen tulleen hylätyksi osaksi väärin perustein, minkä myötä se palautti järjestön avustuksen uuteen käsittelyyn. Jos oikeuskaan ei korjaa järjestön nyt kokemaa vääryyttä, seuraavat askelmerkit katsotaan sen jälkeen. Kinnunen ei ryhdy tässä vaiheessa pohtimaan, mitä järjestön toiminnalle tapahtuu, jos avustus jää kaikista yrityksistä huolimatta saamatta. – Sitä tilannetta en lähde spekuloimaan, koska lähtökohta on se, että tämä vääryys korjataan. Kinnunen myöntää, että kyseessä on järjestön toiminnan kannalta iso ja merkittävä summa. Toisaalta hän vakuuttaa, että toiminta ei tyssää avustuksen perumiseen. – Kyllä meillä tekemistä ja toimintaa riittää joka tapauksessa. Ei tässä olla luovuttamassa eikä meitä voi tällä tavalla kyykyttää. Ministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtajan Henni Axelinin tietojen mukaan kysymyksessä on ensimmäinen kerta historiassa, kun nuorisoalan järjestön avustus joudutaan perimään takaisin siksi, että sen toiminta on ristiriidassa nuorisolain tavoitteiden kanssa. Axelinin mukaan PS-nuorten on täytynyt olla tietoinen siitä, että sen toiminnalla on seuraamuksia valtionavustuksen kannalta. Ylilyönneistä keskusteltiin järjestön edustajan kanssa jo maaliskuussa. Ministeriön mukaan myös yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo antamassaan lausunnossa, että PS-nuorten toiminta on selkeässä ristiriidassa nuorisolain yhdenvertaisuuden edistämistavoitteen kanssa. Valtuutettu katsoo, että järjestön toiminnan voidaan tulkita rikkoneen etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa tai vähintään loukanneen tummaihoisten suomalaisten ja Suomessa asuvien ihmisarvoa.