Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Korte jäi kauas kärkisijoista Roomassa

Naisten 100 metrin aitajuoksun suomalaiskärki Annimari Korte palasi kilparadalle usean viikon tauon jälkeen, eikä meno ollut helppoa yleisurheilun Timanttiliigan Rooman kilpailussa. Korte jäi yhdeksänneksi eli viimeiseksi ajalla 13,34, joka on hänelle kauden huonoin kisa-aika. Tällä kaudella parhaimmillaan 12,76 juossut Korte kilpaili edellisen kerran 19. elokuuta Unkarissa. Hän on kärsinyt takareisivammasta. – Aika hirveetä, Korte totesi C Moren tv-haastattelussa illan juoksustaan. – Kuukauteen ei ole päässyt juoksemaan, ja sen näkee. Kisan voitti Hollannin Nadine Visser ajalla 12,72. Alle 13 sekunnin ehtivät myös Italian Luminosa Bogliolo (12,83) ja Yhdysvaltain Payton Chadwick (12,89). Korte on alittanut 13 sekuntia tällä kaudella 15 kertaa. Kauden tasaisuus lämmittää. – Kausi on ollut ihan uskomaton. Olympiarajan alle kahdeksan kertaa. Tasainen ja hyvä kausi, mutta eihän se ole kiva lopetella tällaisessa kunnossa, Korte pohti. – Ensi vuosi? Tulostasoa parantamaan kymmenyksellä ja huippuaikoja tekemään, Korte katsoi vielä tulevaan. Juttua päivitetty 17.9. kello 21.31. Lisätty Kortteen kommentit.