Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Ryöpsähtääkö taas? Lämpöä riittää vielä, mutta rajuista ukkosista varoitellaan – Porissa luvassa ukkoskuuroja iltapäivällä

Pilvisyys lisääntyy lounaasta, ja vähintään sadekuuroja sopii odottaa lähes koko maahan. Lounaassa voi myös ukkostaa, ehkä rajustikin. Elohopea voi nousta päivällä 20 asteeseen tai sen tuntumaan koko maassa. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen rajusta ukonilmasta seuraaville alueille: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Pirkanmaa, Satakunta, Päijät-Häme, Suomenlahden länsiosa, Pohjois-Itämeren itäosa, Pohjois-Itämeren länsiosa ja Ahvenanmeri. Porissa on ennustettu ukkosta ja sadetta koko iltapäiväksi. Sateen todennäköisyys on lähes 100 prosenttia iltapäivällä kello kahden ja viiden välillä. Porissa on torstain rajujen ukkosten seurauksena varauduttu vastaaviin sääoloihin viikonlopun aikana, ja esimerkiksi kiinteistöhuolto on valmiudessa. Tosin vettä ei näyttäisi satavan yhtä suuria määriä kuin torstain kuurojen aikana. Vaikka ilmassa on jo syksyn tuntua, Forecan meteorologi Ilkka Alanko huomauttaa, ettei kesä ole vielä ohi. – Aika lämpimänä tämä jatkuu, vaikka kartat eivät aivan punaisena hohkaakaan, kertoo Alanko . Isossa osassa maata on voimassa metsäpalovaroitus. Syksyisen tuntuiset sateet valtaavat Suomen. Artikkelia muokattu 11.8. kello 12:18: lisätty Ilmatieteenlaitoksen ukkosvaroitukset.